OPS ja AC Oulu jäivät maalittomaan tasapeliin kauden ensimmäisessä paikallisottelussa.
OPS:n valmentaja Luiz Antonio kiteytti paikallispelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa kaikkien perjantai-iltana Raattiin vaivautuneiden tunnot.
”Yleisö kaipasi varmasti iloisempaa peliä. Tämä oli nyt vähän väkisin vääntämistä”, hän muotoili.
Kiikaritulos kuvasi osuvasti ottelun kokonaiskuvaa. Hermostuneesti ja ennen kaikkea varovaisesti esiintyneet kiistakumppanit tuntuivat välttelevän tappiota sen sijaan, että olisivat yrittäneet napata täyden pistepotin.
Maalipaikoilla mitattuna AC Oulu oli lähempänä voittoa. Matias Ojalalle tarjoutui vartin pelin jälkeen tilaisuus viedä joukkonsa johtoon, mutta OPS-vahti Juhani Koponen esikuntineen selvitti tilanteen. Koponen pysäytti avausjakson lopulla puolittaiseen läpiajoon karanneen Aapo Heikkilän kudin.
”Meillä oli kaksi huippupaikkaa, jotka olisivat voineet muuttaa pelin luonteen. Meiltä puuttui huolellisuutta ja rohkeutta, emme olleet samalla sivulla. Puolustus pelasi älyttömän hyvin”, AC Oulun luotsi Rauno Ojanen kertasi.
Avausjaksolla vaisusti esiintynyt OPS paransi hieman juoksuaan tauon jälkeen, mutta todellisiin huippupaikkoihin eivät isännät päässeet. AC Oulun nuoren maalivahdin Tommi Lindholmin ei tarvinnut juuri venyä nollapelinsä eteen.
”Emme saaneet avausjaksolla yhtään vetoa kohti maalia. Toisella jaksolla peli parani ja saimme heiteltyä keskityksiä vastustajan maalille, mutta viimeinen nälkä puuttui”, Antonio totesi.