Kipinä iskee aina tulta

Viitisen vuotta sitten Outokummun Tornion tehtaan portista käveli ulos maailman tyytyväisin työnjohtaja. Teknikko Timo Nurmos oli tehnyt ratkaisun, joka jää monelta - liian monelta - vakituisessa virassa jäköttävältä tekemättä: mies otti lopputilin ja alkoi tehdä täysillä sitä, mitä oli pikkupojasta saakka halunnut.

Jarmo Kontiainen
Jarmo Kontiainen

Oulu

Viitisen vuotta sitten Outokummun Tornion tehtaan portista käveli ulos maailman tyytyväisin työnjohtaja.

Teknikko Timo Nurmos oli tehnyt ratkaisun, joka jää monelta - liian monelta - vakituisessa virassa jäköttävältä tekemättä: mies otti lopputilin ja alkoi tehdä täysillä sitä, mitä oli pikkupojasta saakka halunnut. Raudan käry vaihtui lopullisesti hevosen tuoksuun.

"Se oli elämäni onnellisin päätös. Helpotus oli suuri, kun nousin autoon ja ajoin tehtaalta pois", kuvailee ravivalmentaja Nurmos, 43.

Timo Nurmos ei heittäytynyt hevoshommiin suin päin, sillä näytöt valmentajana oli jo annettu ja raviurheilu olisi elättänyt perheen ilman Outokumpuakin. Nurmos ei kuitenkaan kadu niin sanotussa oikeassa ammatissa vierähtäneitä vuosia.

"Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen nähnyt normaaliakin elämää. Tätä hevoshommaa osaa katsoa vähän eri kantilta kuin moni muu", Timo Nurmos myhäilee.

Kun päätös oli tehty, suunta oli selvä: viisihenkinen torniolaisperhe muutti puolitoista vuotta sitten eurooppalaisen raviurheilun ykkösmaahan Ruotsiin ja hakeutui maanosan johtavan raviradan, Tukholman Solvallan, vaikutuspiiriin.



Menestyjiä
ei kadehdita


Samoille seuduille on viime vuosina päätynyt moni muukin suomalainen hevosammattilainen.

Ruotsin ravipiirit ovat ottaneet suomalaiset vastaan hyvin. Timo Nurmos ei ole törmännyt kateuden ilmapiiriin, vaikka talliin on kertynyt hevosia joiden kyytiin paikallisetkin epäilemättä mielellään istuisivat.

"Siellä ajatellaan, että se joka Ruotsissa pärjää, on sen ansainnut. Ihan helppoa se ei nimittäin ole", Nurmos sanoo.

Vuosi 2002 oli Nurmoksen ensimmäinen toimikausi omalla valmentajalisenssillä Ruotsissa. Läpimurrosta ei voi puhua, koska se oli tehty jo aiemmin. Kautta voi kuitenkin kuvailla erittäin hyväksi ja yritys oli länsinaapurin 20:nneksi voitokkain valmennustalli.

Nurmoksen hevosten voittoprosentti oli maan ylivoimaisesti paras. Timo Nurmoksella on valmennuksessaan rapiat 50 hevosta, joista 30 on sijoitettu Tukholman ulkopuolella sijaitsevaan Fitunan kartanoon. Loput ovat Suomessa opetettavina. Tallin työllistää vakituisesti kuusi työntekijää, joista yksi toimii Tornion kotitallilla.



Lippu seinällä
muistuttaa Suomesta


Perhe itse asuu Tumbassa ja on Nurmoksen mukaan viihtynyt erittäin hyvin. Perheen pää, rouva-Nurmos työskentelee opettajana, ja 12- ja14-vuotiaat pojat käyvät suomalaista koulua. 6-vuotias nuorimmainen on vielä esikoulussa.

"Elämä pyörii pitkälti hevosten ympärillä, mutta yritämme pitää yhteyttä muuhunkin maailmaan. Lähistöllä on paljon suomalaisia, muun muassa Jorma Kontio. Olemme myös usein tekemisissä Södertäljen kiekkoilijoiden (Juha Lind, Peter Ahola, Antti Törmänen, Jukka Tiilikainen ja valmentaja Timo Lahtinen) kanssa."

"Lajista riippumatta suomalaisuuden henki elää siellä vahvana. Meilläkin on kotona Suomen lippu seinällä, vaikka ei se koskaan Torniossa niin tärkeä ollut", Nurmos kertoo.



Tuuria, työtä ja
uskomaton into


Raviurheilussa pätevät samat lainalaisuudet kuin muissakin lajeissa: toiset pärjäävät, toiset eivät.

Timo Nurmos myöntää, että hänen kohdallaan asiat ovat sujuneet hyvin.

Matkassa on ollut myös onnea, mutta tuskinpa kukaan kiistää, etteikö menestyksen takana olisi Nurmos itse.

Hänen tallillaan asioita ei ole koskaan jätetty niin sanotusti herran haltuun, vaan hevoset on hoidettu tinkimättä, tarkasti ja voimia säästämättä.

"Tästä lajista on oltava erittäin kiinnostunut... uskomattoman innostunut. Kipinä ei voi hiipua yhtään", Nurmos pohtii syitä ja seurauksia.

Hänen mielestään valmentajan tärkeimpiä taitoja on järjestää hevosilleen edellytykset pärjätä. Lisäksi täytyy osata organisoida; muuten ei ainakaan suuremmalle tallille voi povata pitkää ikää.

Hevoshommissa vaanii alituisesti rutiineihin jämähtämisen vaara. Ajan hermolla pysyminen ei ole helppoa päivittäisen kovan työn pyörteissä.

"Olen koko ajan yrittänyt kehittää itseäni ja kouluttautua. Lähdin jo 16-vuotiaana hevoshommiin ilman palkkaa, jotta oppisin jotain. Olen hankkinut kokemusta ja kontakteja joka puolelta ja yrittänyt imeä maailmalta asioita. Pitää olla rohkeutta kysyä, kun ei tiedä", Nurmos selvittää.

"Silti tämä laji pitää aina vain nöyränä; ikinä ei tule liian viisaaksi."

Ilmoita asiavirheestä