Lahtelainen Kinos-festivaali järjestetään tänä vuonna ilman kinoksia. Sanaleikin toinen osa täyttyy, sillä kinossa ja vähän muuallakin katsellaan viikonvaihteen aikana 75 videota ja lyhytelokuvaa. Teokset vaihtelevat alle minuutin taidevideoista jopa tunnin mittaisiin fiktioihin.
Kinoksessa esitetään valtavirrasta poikkeavia tuotoksia. - Sitä, mitä muut eivät näytä, määrittelee tiedottaja Mete Sasioglu.
Tapahtuma lähti liikkeelle opiskelijakämpistä ja pubista, jopa hankeen rakennetusta saunasta, mutta nyt neljännellä kerralla sen pääpaikkana on Päijät-Hämeen Elokuvakeskuksen Kino Iiris.
Joukossa on paljon dokumentteja, muun muassa 15-vuotiaan pojan taidokas sarja niityn ötököistä. Tapahtumassa saa ensi-iltansa Visa Knuuttilan Circus Mundus Absurdus eli dokumentti suomalaisesta friikkisirkuksesta.
Mete Sasioglun mukaan noin joka viides työ on animaatio. Yhden tekijä on taiteilija Anssi Kasitonni. Häntä kuullaan Lahdessa myös luennoitsijana.
Tapahtuma järjestetään vapaaehtoisvoimin, ja se on kävijöille ilmainen.