Nyt eletään kauhun hetkiä Suomen sikaloissa ja huippusesonkia joulukinkkumarkkinoilla. Vai eletäänkö sittenkään? Jospa koko kinkkusesonki on jonkinlainen kupla.
Joka vuosi näihin aikoihin nimittäin aletaan puhua, että nyt eivät kyllä kotimaiset joulukinkut taida riittää. Syynä on milloin mikäkin, vähän kuin sähkön hinnan korotuksissa. On ollut huonoa vuotta sikaloissa, ei ole ehditty teurastaa, tai lakko uhkaa, kuten kävi tänä vuonna. Joka tapauksessa kuluttajia kehotetaan hamstraamaan äkkiä kinkkuja varastoon, sillä hitaimmat jäävät ilman tai joutuvat tyytymään jostakin banaanivaltiosta, kuten Tanskasta, tuotuihin vieraskielisiin kinkunrääpäleisiin, jotka eivät vedä vertoja aidolle kotimaiselle pötkäleelle.
Markkinoinniltahan tuo kuulostaa, tai hienommin sanottuna kysynnän ja tarjonnan säätelyltä. Jos kysyntään ei voida paljon vaikuttaa, vähennetään tarjontaa, niin kauppa käy. Enpä muista yhtään joulua, jolloin kinkut olisivat todella loppuneet kesken. Sen sijaan muistan lukemattomia Nuutin päiviä, jolloin kinkuntähteitä on ollut pakko järsiä jo kolmatta viikkoa, kun kaikkea ei ole millään saanut kulutetuksi pyhien aikana.
Ehkäpä kinkkumarkkinoita pitäisi jotenkin yrittää tasata. Koko sikalabisnes varmaan kukoistaisi, jos meillä totuttaisiin ostamaan joulukinkun lisäksi muitakin merkkipäiväkinkkuja. Pääsiäisenä nyt syödään lammasta ja mämmiä, joten sinne ehkä ei kannata kinkkuja tuputtaa, mutta on paljon muitakin juhlia, joilla ei ole vielä omaa ruokaa lainkaan. Miltä kuulostaisi esimerkiksi ystävänpäivänkinkku, helluntaikinkku, juhannuskinkku, syyspäiväntasauskinkku ja kekrikinkku?
Jo nuo markkinapiikit tasoittaisivat markkinoita olennaisella tavalla, eikä kaikkia teurastuksia tarvitsisi keskittää joulun alle.
Toinen mahdollisuus on niin sanottu laihialaismenetelmä. Laihiallahan kuulemma melkoisella osalla sioista on puujalka, koska nuukat farmarit eivät tapa koko sikaa yhden kinkun saamiseksi. Ainakin teoreettisesti tuo kuulostaa aivan järkevältä - eihän tarvitse ostaa kokonaista linja-autoakaan pelkän yhden matkan tekemistä varten. Kinkku on siasta vain pieni osa, ja sitä tulee aina kaksin kappalein, vaikka normaalitalouteen riittää yksi. Ja harva lienee pohtinut, mihin kaikki muu loppusika päätyy - enkä kehota sitä liiemmin pohtimaankaan. Saattaa kuitenkin olla, että kaikki piirit eivät täysin hyväksy sian pätkäkäyttöä.
Nykyajan geenitekniikalla ei liene ajan mittaan mahdotonta sekään, että ruvetaan kasvattamaan pelkkiä kinkkuja, eli häivytetään muu sika olemattomiin tarpeettomana. Parhaassa tapauksessa se voisi onnistua kasvihuoneissa kinkkuviljelmillä, joissa keväällä istutettaisiin kinkungeenejä, ruokittaisiin niitä myöhäissyksyyn ja poimittaisiin talteen joulupöytään. Ei tarvitsisi tappaa kokonaista kotieläintä eikä tuskailla tähteiden kanssa. Kuka tietää, vaikka joskus itse kukin pystyisi kasvattamaan oman kinkkunsa kukkapurkissa parvekkeella, täsmälleen sen kokoiseksi kuin haluaa.