Entinen Oulun yliopiston taloustieteiden tiedekunnan dekaani Kimmo Alajoutsijärvi hakee Jyväskylän yliopiston rehtoriksi. Alajoutsijärvi siirtyi töihin Jyväskylän yliopistoon elokuussa.
Kimmo Alajoutsijärvi on markkinoinnin professori. Hän toimi Oulun yliopistossa 16 vuotta, joista dekaanina viimeiset viisi vuotta.
Alajoutsijärvi on tutkinut liikesuhteiden ja yritysverkostojen hallintaa, strategista johtamista, liikkeenjohto-osaamisen kehittämistä sekä kauppakorkeakoulujen opetuksen ja tutkimuksen liikkeenjohdollista relevanssia.
Jyväskylän yliopiston rehtoriksi ilmoittautui kaikkiaan yhdeksän hakijaa. Uuden rehtorin viisivuotiskausi alkaa elokuussa 2012.
Jyväskylän yliopiston hallitus valitsee rehtorin tämän vuoden loppuun mennessä.