Barack Obaman hallinnon ohjuskilpipäätös on radikaali linjanmuutos, jolla on poliittisia seurauksia koko itäisen Euroopan alueella.
Yhdysvaltain uutta ohjuspuolustuslinjausta voi tulkita monin eri tavoin. Yhtäältä sen voi nähdä terveen järjen voittona. Tshekin ja Puolan tukikohtien avulla piti torjua Iranin joskus ehkä kehittämien pitkän kantaman ohjusten hyökkäystä Yhdysvaltoihin, mutta sellaisen iskun todennäköisyys on aivan olematon. On turha rakentaa miljardien dollarien epävarmaa järjestelmää torjumaan pelkkiä haamuja.
Toisaalla sitä voi pitää merkkinä Yhdysvaltain mielenkiinnon hiipumisesta Eurooppaa kohtaan, ja juuri sillä tavoin sitä itäisessä Euroopassa luetaan.
Lisäksi se näyttää väistämättä Venäjän diplomatian - joka ei aina niin diplomaattista ole ollut - suurvoitolta. Lopputuloksena tästä voi olla aivan uusi keskusteluyhteys Venäjän ja Yhdysvaltain välille, kun ohjuskilvestä ei enää tarvitse vääntää kättä. Mutta yhtä hyvin Venäjä voi katsoa, että se voi nyt entistä vapaammin puuttua "lähiulkomaiden" asioihin.
Mitä ilmeisimmin kulisseissa on käyty Venäjän ja Yhdysvaltain välistä kauppaa, jossa vastapalvelus nähtäneen aikanaan Iranin tai Afganistanin suunnalla. Ne ovat Barack Obaman hallinnon ulkopolitiikalle elintärkeitä alueita.
Itäisessä Euroopassa on haistettu, että tuulet Amerikassa ovat kääntyneet. Heinäkuussa Obamalle lähti erikoinen kirje. Siinä joukko Itä-Euroopan älymystön ja politiikan huipun edustajia - juuri niitä hahmoja, jotka ovat ajaneet maidensa lähestymistä Yhdysvaltoihin - ilmoitti olevansa huolissaan transatlanttisten suhteiden tulevaisuudesta ja Yhdysvaltain hiipuvasta mielenkiinnosta aluetta kohtaan.
Heidän silmissään päätös näyttää pahimpien pelkojen toteutumiselta. Kirjeessä nimenomaan sanottiin, että ohjuspuolustuksesta on tullut symboli koko Amerikan uskottavuudelle itäisessä ja keskisessä Euroopassa. Obama on nyt vastauksen antanut.
Aivan erityisesti uusi linjaus on isku ja kasvojenmenetys Tshekin ja Puolan johtajille, jotka ovat hyvin tiukasti sitoutuneet ohjustorjuntasuunnitelmiin.
Koko ohjuskilpi on kuitenkin hanke, joka olisi jo alkuaan kannattanut jättää vain piirustuslaudoille. On aivan ilmeistä, että Obama on arviossaan lähempänä totuutta kuin Bushin hallinto, joka näki terrorismiin liittyviä uhkia kaikkialla. Mitään oikeaa sotilaallista tarvetta näin sijoitetulle ohjuskilvelle Irania vastaan ei ole.
Euroopan ja Yhdysvaltain välillä tarvitaan vahvat suhteet, mutta ei niiden symbolina voi olla sotilaallisesti tarpeeton, poliittisesti kiistanalainen, äärimmäisen kallis ja teknologialtaan epäilyttävä ohjuskilpi. Projektista luopuminen merkitsee ennen muuta paluuta normaalitilaan.
Mutta vaikka taustalla olisi sotilaallisen terveen järjen voitto, paljon jää kiinni myös politiikasta ja diplomatiasta. Päätös on helppo tulkita myönnytykseksi Venäjälle, joka on vastustanut tukikohtia jopa merkillisen kiukkuisesti. Tämän vuoksi on tärkeää nähdä, mitä jatkossa tapahtuu.
Itäinen Eurooppa on laskenut paljon Nato-kortin ja Yhdysvaltain suhteiden varaan. Kaikki vakuuttavat nyt kuorossa, ettei sitoumuksia uhkaa mikään. Ei varmasti, mutta poliittista todellisuutta on sekin, että Obaman hallinnon suurin mielenkiinto on aivan muilla ilmansuunnilla.
Yksi niistä on Venäjä, sillä suurvaltasuhteiden ilmapiiri voi nyt oleellisesti muuttua. Venäjä otti jo heti askeleen luopumalla Kaliningradiin aiotuista ohjuksista. Se päätös tosin oli tilanteessa enemmän itsestäänselvyys kuin varsinainen vastapalvelus, joka nähtäneen aivan muualla.