Jyväskylän paikallisliikenteen kilpailutuksen hävinnyt bussiyhtiö valittaa asiasta markkinaoikeuteen.
Koiviston Auto -konserniin kuuluva Jyväskylän Liikenne väittää tiedotteessaan, että kilpailutuksen voittaneella Onnibusilla ei ole tarjouspyynnössä edellytettyjä resursseja aloittaa ja hoitaa paikallisliikennettä kaupungissa.
Yhtiö perustelee valitusta sillä, että Onnibusin viime vuoden tilinpäätöksen mukaan sen oma pääoma on menetetty. Tilintarkastuskertomuksessa tilintarkastaja huomauttaa, ettei osakepääoman menettämisestä osakeyhtiölain edellyttämää rekisteri-ilmoitusta ole tehty.
Onnibusin toimitusjohtaja Pekka Möttö kiistää väitökset.
– On totta, että vapaaehtoisessa tilintarkastuksessa havaittu kirjausvirhe johti siihen, että ensimmäinen tilikausi meni miinukselle. Mutta meillä on olemassa rahoitusresurssit, jotka on esitetty kaupungille ennen hankintapäätöksen tekemistä.
Jyväskylän Liikenteen mukaan Onnibus on myös antanut tilaajalle käytetyistä autoista vääriä tietoja. Möttö kiistää tämänkin.
– Kalustoluetteloa ei olisi edes tarvinnut antaa, jätimme sen varmuuden vuoksi. Siinä ei yksilöity yhtään autoa, vaan ilmoitettiin kalusto, joka tullaan hankkimaan.