"Kilpailuttaminen on hyvä renki, mutta huono isäntä", toteaa sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre nyt julkistettavassa alan kilpailuttamista käsittelevässä Stakesin raportissa. Ministeri korostaakin, että kilpailua tulee edistää vain, jos sillä on saavutettavissa hyötyä verrattuna perinteisiin tuotantotapoihin. Kilpailuttamisesta on viime vuosina etsitty ratkaisua sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmiin. Lähtökohtana keskustelussa on ollut pääosin elinkeino- ja kilpailupolitiikka.
Stakesin juuri ilmestynyt raportti tarkastelee kilpailuttamisen mahdollisia hyötyjä ja haittoja sosiaali- ja terveyspolitiikan tavoitteista: Miten suomalaisille turvataan palvelut tasapuolisesti, tarpeet huomioiden ja mahdollisimman kustannustehokkaasti?
"Terveydenhuollossa joissain toiminnoissa voitaisiin saada merkittäviä etuja kilpailuttamisella. Näitä ovat toiminnot, jotka voidaan saada laatu- ja hintavertailukelpoisiksi, esimerkiksi kone-, laite-, apuväline ja lääkehankinnat, osin laboratorio- ja kuvantamispalvelut, pesula- ja huoltopalvelut sekä tehdyt toimenpiteet. Kilpailuttajan pitää olla vahva ja ammattitaitoinen osto-organisaatio. Valitettavasti kilpailuttamisesta käyty keskustelu on kohdistunut pääosin hoitopalveluiden järjestämiseen, joissa näyttö kilpailuttamisen hyödyllisyydestä on erittäin puutteellinen", toteaa yksi raportin kirjoittajista, ylijohtaja Kimmo Leppo sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Stakesin erikoistutkija Meri Koivusalon mukaan kansainväliset kokemukset kilpailuttamisesta terveyspalveluissa eivät ole rohkaisevia. "On tärkeää, että sosiaali- ja terveyspalveluita koskevissa ratkaisuissa voidaan huomioida sosiaali- ja terveyspolitiikan tavoitteet. Silloin kun tavoitteena on tasavertaisten palveluiden saatavuus, ko-konaiskustannusten ja laadun hallinta sekä palveluiden jatkuvuus, esimerkiksi terveyspalveluiden kilpailuttaminen on enemmän osa ongelmaa kuin sen ratkaisua", Koivusalo sanoo.
"Paineet sosiaali- ja terveyspalveluiden kilpailuttamiseen nousevat pääosin kauppa-, teollisuus- ja kilpailupolitiikan prioriteeteista; eivät sosiaali- ja terveyspoliittisista tavoitteista. Suomessa kilpailuttamista on edistetty osana kansainvälisten järjestöjen politiikkoja. Lähiaikojen keskeisiä kansainvälisiä haasteita ovatkin EU:n sisämarkkinasäännösten ja kansainvälisen kauppapolitiikan vaikutukset sosiaali- ja terveyspolitiikan resursointiin, keinoihin ja tavoitteisiin."
Professori Juhani Lehto Tampereen yliopistosta huomauttaa, että usein yksityisiä hoivapalvelutuottajia ajatellaan pieniksi paikallisiksi yrityksiksi. Hänen mukaansa kuitenkin "yksityisellä markkinasektorillahan näemme yksityisten, kuten ravintoloiden, kioskien, huoltopalveluyrittäjien ja asunnonvälittäjien, ketjuuntumisen ensin paikallisesti, sitten kansallisesti ja nyt yhä useammalla alalla myös kansainvälisesti. Toistaiseksi en ole nähnyt mietittynä kuntaostajan ja hoivapalvelujen tuottajan välisten suhteiden hallinnan mallia tilanteessa, jossa palveluketjun omistus on siirtynyt yhdysvaltalaisille eläkeyhtiöille ja pääkonttori Tukholmaan."