Markkinataloushenkinen kilpailu näyttäisi toimivan autokatsastusalalla. Palvelujen hinnoissa on prosentuaalisesti melko isoja eroja. Henkilöauton määräaikaiskatsastuksen loppusumma päästö- ja muine mittauksineen vaihtelee bensiinikäyttöisten autojen kohdalla Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun asemilla 58 eurosta 73:een ja dieselkäyttöisten 68 eurosta 85 euroon.
Katsastusasemilla kilpailua pidetään todellisena. Ala vapautui valtion monopolista kymmenen vuotta sitten. "Kilpailu toimii, hinnoittelussa on eroja, asiakas saa valita", aseman vastaava Arto Keskitalo Oulun Katsastus Oy:stä luettelee.
Asiakkaat ovat silti yllättävän tapauskollisia: kun on kerran jonkun aseman hyväksi havainnut, ei helposti vaihda paikkaa edes hinnan vuoksi, Keskitalo sanoo.
Oulun Katsastus Oy:llä asioiva Tarmo Manninen vahvistaa Keskitalon näkemyksen.
"Olen käyttänyt samaa asemaa niin kauan kuin se on ollut olemassa. Olen tykännyt palvelusta. On tullut katsastutettua omat ja naapureidenkin autot."
Tällä kertaa hän oli auttamassa katsastushommissa Ulla Similää. Hänen paikkavalintansa takana oli paitsi Mannisen neuvo, myös hintataso ja ystävällinen palvelu.
Palvelun nimiin vannotaan kaikilla asemilla. Ero entiseen valtiovetoiseen touhuun onkin valtava, Manninen muistelee. Hän tuntee vanhan systeemin toimittuaan aikoinaan katsastusasemien laitehuoltajana.
Ajoneuvohallintakeskus valvoo katsastusasemien työn laatua tarkasti, joten yritysten tuotteissa ei ole eroja. Käytössä ovat siksi muut kilpailukeinot. Sellaisia ovat hinnan ja palvelun lisäksi aukioloajat ja mahdollisuus katsastukseen ilman ajanvarausta.
Hintakilpailu toimii silloin kun vaihtoehtoja paikkakunnalla on useampi kuin yksi. Toimistonhoitaja Jorma Heikkilä Vieskan Katsastus Oy:stä Ylivieskasta pitää hintahaitaria yllättävänkin suurena.
Ylivieskassa asioi väkeä ympäri maakuntaa, Oulua myöten, varsinkin viikonloppuisin.
"Ylivieskan erikoistavarakauppa vetää väkeä, sillä on merkitystä. Samalla käydään katsastuttamassa auto, jonottaa kun ei juuri tarvitse."
Yrittäjävetoiset asemat pyrkivät olemaan edullisempia kuin englantilaisomistuksessa oleva iso A-katsastusketju, joka syntyi vanhan valtiollisen katsastustoiminnan yksityistämisen seurauksena.Toimitusjohtaja Marko Herranen Rannikon Autokatsastus Oy:stä Raahesta vahvistaa käsityksen.
Hintakilpailu näkyy markkinaosuusprosentissa, joka Raahen seudulla on Herrasen laskelmien mukaan 55-45 hänen johtamansa yrityksen hyväksi.
Risto Rankinen Raahen A-katsastuksesta myöntää, että asiakkaat ovat hintatietoisia. Kilpailu pelaa Rankisen mielestä hyvin aiheuttaen ainakin pieniä liikkeitä suuntaan ja toiseen.