Myönnän, että teen itselleni esteet moniin haastaviin, ihaniinkin asioihin, jotka vaativat vähän rahaa, vähän rohkeutta ja vähän viitseliäisyyttä.
Se on taito käyttää tekosyytä, veruketta. Tekisin, mutta kun ei ole rahaa, pitää siivota, pitää leipoa, olen vähän väsynyt, jalkoja kolottaa, en viitsi, ei ole sopivaa asua, en nyt tämän ikäisenä enää.
Keksimällä tekosyyn pääsee helposti karkuun, mutta karkaako siinä meiltä elämä, jotakin, mikä jäi kokematta, näkemättä, kuulematta ja tuntematta. Elämässä pitäisi aina uskaltaa tehdä muutosta, ei tiedä kuinka hyvin olisi käynyt. Me rakennamme pelkoja ja kuvittelemme pahinta. Kun uskaltaa, on ainakin elänyt.
Isäni oli kahdeksan vuotta vuoteen oma, pysyi mieleltään virkeänä ja ihanana ihmisenä, mutta katsoa valkeaa kattoa vuodesta toiseen on kova juttu.
Siksi toivon kattomaalauksia vuodeosastoille. Mikä virka niillä kirkoissa on, siellä katsotaan enempi alaspäin?
Siksipä meidän pitäisi liikkuvina osata elää mielekästä elämää, että olisi vuoteenomanakin muistelemista.
Nyt kun tulee syksyn ohjelmat opistoihin, aloitetaan loppuelämän ensimmäinen päivä. Aloitetaan se, mikä on ollut kauan haaveena, mikä innostaa. Älä keksi tekosyytä, älä siirrä sitä; mutkun, sitkun...
Irja Väänänen
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.