Maanantaina puheenaiheeksi nousivat liikenne- ja viestintäministeriön suunnittelemat tienkäyttömaksut, kun Jorma Ollilan vetämä työryhmä julkaisi laskelmiaan erilaisista tiemaksujen toteutusmalleista.
Tiistai painoi tiemaksut unohduksiin, kun Nokia-kauppa täytti tajunnan. Unohdus on harmillinen, sillä liikenteen rahavirrat ansaitsisivat perusteellisempaa pohdintaa.
Tiemaksut nähtiin silkkana autoilijoiden rahastamisena, vaikka Ollilan työryhmän nimi oli paljon moniulotteisempi: Oikeudenmukaista ja älykästä liikennettä selvittävä työryhmä.
Ehdotukset tulkittiin myös lukkoon lyötyinä päätöksinä, mutta tämä oli tilannekatsaus, josta keskustelun vasta pitäisi päästä vauhtiin.
Onko kilometriperusteinen tiemaksu sitten oikeudenmukaisempi kuin nykyinen autovero?
On ainakin sikäli, että autoveroa maksetaan samasta automallista tasan saman verran riippumatta siitä, pitääkö autoa tallissa vai ajaako sillä päivittäin työmatkoja sata kilometriä.
Meillähän on toki jo kilometriperusteinen vero: polttoainevero. Se ei kuitenkaan erottele taajaan ja harvaan asuttuja alueita, mikä työryhmän esityksessä oli selvä oikeudenmukaistava elementti. Kilometrivero on askel oikeaan suuntaan: saastuttaja maksaa.
Nykyisen auto- ja ajoneuvoveron muuttaminen kilometriperusteiseksi vastaisi työryhmän laskelmien mukaan tasoa neljä senttiä kilometriltä.
Koska kilometrivero kuitenkin vähentäisi ajosuoritteita ja sitä kautta valtion verotuloja, kilometriveroa olisi työryhmän mukaan korotettava nykyisestä.
Näin päädyttiin malliin, jossa veroa perittäisiin taajaan asutuilla alueilla 6,8 senttiä kilometriltä ja harvaan asutulla seudulla 3,4 senttiä.
Mutta miksi jako tehtiin vain kahteen? Voisiko pääkaupunkiseudun rajata omaksi, kalleimmaksi vyöhykkeekseen ja vastaavasti huojentaa harvaan asutun seudun veroa?
Mallissa ei oteta kantaa verotuksen tasoon, vaan verotuotot halutaan pitää ennallaan, mutta tämänkin kissan voi nostaa pöydälle. Eikö voisi tyytyä pienempään tuottoon ja kompensoida tätä joltain muulta sektorilta?
Ja uudistushan toisi myös säästöjä muun muassa onnettomuuksien vähenemisen sekä liikenneverkon hitaamman kulumisen ja vähäisemmän korjaustarpeen kautta.
Lisäksi sähköautot ja etanolikäyttöiset autot pitää saada oman, huomattavasti keveämmän verotuksen piiriin.
Työryhmän katsauksesta puuttui kokonaan pohdinta julkisen liikenteen kohtelusta. Kepin ohella pitäisi tarjota myös porkkanaa parantamalla ja tukemalla bussi- ja junayhteyksiä.
Autoilijoita voi lisäksi ohjata muutenkin kuin verotuksella.
Mielenkiintoisen esimerkin tarjoaa Liikennevirasto, joka lopetti tukemasta työntekijöidensä pysäköintiä. Viraston Pasilan toimipisteessä, jossa työskentelee noin 500 työntekijää, on tarjolla yhdeksän paikkaa satunnaiseen tarpeeseen ja kymmenen paikkaa vuorotyötä tekeville.
Vakituisen parkkiruudun voi vuokrata pysäköintilaitokselta markkinahintaan.
Sen sijaan Liikennevirasto tarjoaa kaikille halukkaille työntekijöille työsuhdematkalippuedun, 300 euroa vuodessa.
Tällaisten ratkaisujen yleistymistä pitäisi tukea.
Satelliittipaikannus herätti myös pelkoja yksityisyydensuojaan puuttumisesta ja mahdollisista väärinkäytöistä.
Tekniikka kuitenkin kehittyy eikä liene epärealistista olettaa, että kehitettäisiin järjestelmä, jossa viranomainen saa tiedot vain ajetuista kilometreistä, ilman yksityiskohtaisia reittikuvauksia.
Tämän marinan uskottavuus kärsii myös siitä, että luovutamme jo nyt valtavasti tietoja itsestämme esimerkiksi netissä ja kaupan kanta-asiakaskorttien avulla – täysin vapaaehtoisesti.