Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki ja Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen sohaisivat isoa muurahaispesää ottaessaan pari päivää sitten kantaa verottomiin kilometrikorvauksiin.
Kietäväinen väläytti korvausten rajoittamista, jotta julkiselle liikenteelle kuten maakuntien lennoille saataisiin matkustajia. Kun asiasta nousi kohu, hän tarkensi: kun tarjolla on toimivat julkiset liikenneyhteydet, yksityisautolla tehtyjen pitkien matkojen korvaamista olisi harkittava ensisijaisesti organisaatioiden sisällä tai vaihtoehtoisesti verotusta kehitettäessä. Hän kiisti esittäneensä korvauksen leikkausta.
Sinnemäki näki tarpeelliseksi tarkastella sitäkin, ovatko kilometrikorvaukset liian korkeat. Korvausten olisi pitänyt tulla alaspäin sitä mukaa kuin autojen keskikulutus on pudonnut, hän järkeili Helsingin Sanomissa.
Kumpikin on osittain oikeassa. Kilometrikorvaus on luonteeltaan nimenomaan korvaus aiheutuvista kustannuksista kuten polttoaineesta ja muista autoon liittyvistä laskennallisista menoista. Korvaustaso on kuitenkin nyt niin hyvä, että siitä on tullut kuin palkan lisä. Siksi moni ajelee mielellään omalla autolla, vaikka saman matkan voisi kulkea helposti julkisilla välineillä. Ei kroonisessa rahapulassa sinnittelevän valtion tai yrityksen ole tällaista järkeä avokätisesti tukea.
Suuressa osassa Suomea julkinen liikenne ei kuitenkaan ole sillä tasolla, että se olisi työajoissa aito vaihtoehto henkilöautolle. Eikä maan harvaan asuttuun osaan saada luoduksi tiheää julkisen liikenteen verkkoa, vaikka kilometrikorvaukset lopetettaisiin kokonaan. Kilometrikorvaus on siksi syytä säilyttää tulevaisuudessakin. Mitään väärää ei sen sijaan ole siinä, jos korvaustaso on todellisten kustannusten mukainen.