2010 on kansainvälinen kulttuurien lähentymisen teemavuosi.
Miekka ja kypärä -palstalla
esitellään menneiden aikojen
nuorisokulttuuria.
Reipas suomalaisnuorukainen neekerikapinan pyörteissä.
Nyt kun Tintin au Congo (suom. Tintti Afrikassa) -albumille puuhataan myyntikieltoa Belgiassa, on aika nostaa esiin vastaavan tyyppinen suomalainen kuriositeetti, Ismo Niemen Afrikka-seikkailu Viidakko kapinoi (WSOY:n Nuorten toivekirjasto 1958).
Vetävästi kirjoitettu romaani haki aiheensa ajankohtaisista tapahtumista, Keniassa 1950-luvulla riehuneesta Mau Mau -kapinasta. Kikuju-kansan keskuudesta nousseen Mau Mau -liikkeen pontimena olivat epäoikeudenmukaiset maanomistusolot, ja seuranneessa taistelussa brittiläisiä siirtomaaisäntiä vastaan kuoli eri lähteiden mukaan noin 11 000 kapinallista, parituhatta brittimielistä mustaa ja satakunta eurooppalaista. Hirmutekoihin syyllistyttiin puolin ja toisin.
Tämän kamppailun keskelle Niemi heittää päähenkilönsä, 16-vuotiaan Viidakko-Matin, mutta ensiksi hän tekee perusasetelman selväksi kohtauksessa, jossa tieto Mau Maun uusista julmuuksista saavuttaa aselastissa harhailevan kuljetuskoneen.
"Meidän on saatava aseet perille! Valkoisten murhat on kostettava!" huutaa "vaaleatukkainen, pohjoismaalaisen näköinen" ohjaaja. Juuri silloin koneen perällä lojuva laatikko aukeaa ja esiin työntyy musta käsivarsi...
Mau Maun (kuvitteellinen) johtohahmo kaappaa koneen, vilauttaapa ohjaajalle lentolupakirjaansakin. "Svenillä oli syytä ihmetellä. Miten tämä harvinainen pätevyystodistus saattoi olla afrikkalaisen neekerin hallussa?"
Heti perään tuleva Viidakko-Matin esittely kuitenkin osoittaa, että Viidakko kapinoi on moniulotteisempi teos kuin yksisilmäinen johdanto antaa odottaa. Karaistunut, hiomaton suomalaisnuorukainen asetetaan vastapainoksi hienosteleville, valkoista ylemmyydentuntoa ja brittivalloittajia edustaville Susanille ja Willylle. Matti jopa kaveeraa ikäisensä kenialaispojan kanssa, ja brittinuorten paheksuessa "likaista neekeriä" hän kivahtaa:
"Karugi on parempi kuin kaikki valkoihoiset yhteensä!"
Matti tietää, että alkuasukkaiden vihan syy on "valkoihoisten ylimielisyys", ja toivoo näiden huomaavan, "kuinka tärkeätä oli solmia ystävyys mustien kanssa". Mutta kun Matti kuulee uskolliselta neekerikantajaltaan Mau Maun edenneen lähistölle, hän tuntee velvollisuudekseen valkoisten puolustamisen: "Mau Mau on raaka ja verinen. Se tappaa naisia ja lapsiakin. Se ei voi olla vapaustaistelua."
Tämänkaltainen tasapainoilu leimaa koko romaania. Paikoin Viidakko kapinoi jopa ymmärtää kapinallisia: "Kaiken mitä metsissämme kasvaa, mitä maan sisässä on arvokasta ja kiiltävää, ottaa valkoinen mies meiltä", saarnaa Mau Mau -johtaja. Toisaalta kirja heittäytyy riemukkaisiin taistelukohtauksiin, joissa nauravaisen Matin konepistooli rätisee, omatekoiset kranaatit suhisevat ja kikujua kaatuu kuin heinää.
Matin parhaat ystävät, Karugi ja tämän pikkusisko Njandele, ovat puolestaan muita afrikkalaisia jalompia piilovalkoisia: "Huulet eivät olleet tavanomaiset neekerihuulet, eivät juuri paksummat kuin Matin. Nenä oli kummallakin kapea ja hieno", Niemi kehuu. Mutta he kuuluvatkin "massai-heimoon", joka "on ammoin vaeltanut Itä-Afrikkaan pohjoisesta, seemiläisten ja haamilaisten kansojen asuma-alueilta... Vasta myöhemmin siihen on sekoittunut neekeriainesta."
Ja kuin alkuperäisen verenperintönsä ohjaamina Karugi ja Njandele käyvät Matin kanssa Mau Mauta vastaan.
Henkisesti kirjan afrikkalaisista löytyy satunnaista terävyyttä (Karugi) ja oppineisuutta (Mau Mau -johtaja), mutta yleensä kyse on taikauskoisesta hölmöstä massasta. Eräässä kohtauksessa Njandele tuntuu äkisti "loittonevan jonnekin kauas, oman kansansa uskomusten salaperäisiin viidakkoihin". Pelästynyt Matti palauttaa tytön sivistyneeseen mielentilaan - antamalla tälle lahjaksi konepistoolin!
Viimein vastaan tulee klassinen stereotypia, joka esitetään eurooppalaisten opettaman Mau Mau -johtajan näkökulmasta:
"Hän oli tarpeeksi oppinut mies osatakseen katsella omaa kansaansa oikeasta näkökulmasta: suurina lapsina, joille oli annettava paljon anteeksi."
Lopussa kikujutpäihitetään - Matti saa päähänsä kolme luotia ja haavoittuu lievästi - uudisasukasyhteisö pelastuu ja taistelu Mau Mauta vastaan yhdistää erirotuiset ja palauttaa kolonialistisen järjestyksen. Urheasti sotineet Karugi ja Njandele ansaitsevat brittien kunnioituksen, ja rasistit kokevat mielenmuutoksen.
Paitsi ehkä Willy: "Eikö hän loppujen lopuksi katsonut Karugia ja Njandelea kuin ylhäältäpäin? Eivätkö entiset ennakkoluulot ja tottumukset olleet jäljellä? Useimmilla valkoihoisilla ne olivat. Vielä oli paljon tekemistä", rotujenväliseksi sovittelijaksi itsensä kokeva Matti tajuaa.
Sitten suomalaisurho kääntää ongelmille selkänsä ja vetäytyy Karugin ja Njandelen kanssa viidakkoon, jossa ei ratkaise ihonväri vaan rohkeus ja erämiestaito.