Otetaan ihan tavallinen EU-tiedote, josta pitäisi selvitä tuoreimmat ja tärkeimmät tiedot unionin toiminnasta. Muutamaan aaneloseen saadaan sopimaan uskomaton määrä koheesiopolitiikkaa, alueidenkomiteoita, subsidiariteettejä, prioriteettejä, valvontatukijärjestelmiä ja fokusointia.
Joka toisessa lauseessa viitataan Amsterdamin sopimukseen, Lissabonin strategiaan tai Luxemburgin, Kööpenhaminan tai Bolognan prosessiin. Myös Krakovan julistus käy laatuun. Viimeistään viittaus CEEP:n kannanottoon vetää hiljaiseksi. Mitä ihmettä tässä paperissa oikein sanotaan?
EU:n kieli ei ole ihmisten kieltä. Se on jotain kummallista pöperömössöä, jota luultavasti eivät aina ymmärrä edes ne, jotka sen ovat kirjoittaneet tai suustansa päästäneet.
Ketään ei tavoiteta sellaisella kielellä, joka tuntuu käsittämättömältä. Jo koulussa opetettiin, että yksinkertainen on kaunista. Jos haluat saada viestisi perille, sano se selvästi ja lyhyesti. Mutta miten voi kokea, että nyt puhutaan tärkeistä, juuri minua koskettavista asioista, jos en edes ymmärrä mitä sanotaan?
Tunnetuin esimerkki lienee ehdotus EU-perustuslaiksi, joka on niin monimutkainen ja vaikeaselkoinen, että se vain karkottaa unionin kauemmas kansalaisista. Ranskan hylkäävän äänestystuloksenkin on tulkittu olevan ennen kaikkea kannanotto Ranskan sisäpolitiikkaa, ei EU:n perustuslakia kohtaan.
Kielikoukeroille löytyy tietenkin selityksiä. Monet EU-tekstit ovat käännöksiä säädöksistä ja sopimuksista, eikä hallinnollisen tekstin kääntäjä voi niitä vapaasti muutella, vaikka haluaisikin.
Kielen ja ilmausten tulisi siis olla jo niitä alun perin laadittaessa mahdollisimman selkeitä. Haaste on suuri, kun tekstin sisällön pitäisi kelvata kaikille. Pöperö on pyöreämpää ja sen takia helpompi hyväksyä.
Selkeydestä ei kuitenkaan luulisi olevan haittaa. Vaikeaselkoiset pykälät ovat maailman sivu synnyttäneet enemmän sekaannusta kuin järjestetystä. EU-kielen ja järjestelmän sekavuus voi herättää epäilyjä jopa siitä, että hallinnointia salaillaan tai että rahat menevät väärään paikkaan ja käytetään tehottomasti.
Kielimössön vieraannuttava vaikutus on toki EU:ssa tiedostettu. Kielen hyväksi yritetään tehdä sitä ja tätä, mutta kovin hitaasti toimilla on vaikutusta.
Tavallisen ihmisen näkövinkkelistä EU-asiat tulevat yhä mielenkiintoisiksi yleensä vain silloin, kun ne tavalla tai toisella jotenkin henkilöityvät. Hyvässä muistissa ovat Italian pääministerin lausunnot elintarvikevirastosta ja suomalaisen ruuan laadusta. Sanasotien varjolla on moni EU-asia tullut edes hitusen tavallista kansalaista lähemmäs.
Suuren yleisön ei ehkä ole tarpeenkaan olla perillä kaikesta mitä unionissa tapahtuu. Ikävä kyllä EU-kielen sekasotku heijastaa koko systeemin monimutkaisuutta, joka hämmentää myös viranomaisia, poliitikkoja ja etujen saajia.
EU-ohjelmat ovat pirstaleisia ja sisältävät paljon pieniä hankkeita, joista on vaikea koota laajempaa, järkevää kokonaisuutta. Byrokratia vaikeuttaa kohtuuttomasti avustusten hakua. Jos mielii saada hankkeelleen EU:n tukea, on sitä varten palkattava erityisasiantuntija selvittämään mistä, miten ja milloin tukia pitää hakea. Salapoliisityöhön kuluu tuhottomasti aikaa ja vaivaa.
Selvityksen mukaan toimittajistakin vain yllättävän pieni osa ymmärtää, missä todella mennään. Jostain syystä tuo on helppo uskoa.