Kiihkeätahtisen elämisen lomassa vietetty vähäiseltä tuntuva tuokio kuuntelua ja ihmispeiliä tarvitsevan henkilön kanssa saattaa saada yllättävät mittasuhteet. Kanssaihmisen antama läheisyys ja tunneyhteys rakentavat ongelmien tai surkean olon vallassa olevalle rohkaisevan polun purkaa usein kohtuuttoman suuriksi käyneitä henkisiä taakkoja.
Nämä harmaat tai mustansävyiset ajatuskuviot ovat edesauttaneet ihmisen horjahtamista syrjäytyneisyyden ja yksinäisyyden onkalon suulle tai pohjalle.
Tällainen avuton tilanne voi kohdata niin lapsen, nuoren, aikuisen kuin vanhuksenkin. Kalevan Yläkerrassa (2.7.) Jorma Kiuttu ja Raija Kerätär kysyvät aiheellisesti ”kenelle kuuluu nuorten syrjäytymisen ehkäisy?” ja pohdinta ”kenen oikeastaan pitäisi tehdä jotain?”
Yhteiskunnan tarjoamat (Kela, terveys- ja sosiaalihuolto, opetus- ja sivistyssektori ynnä muut) keinot ja toimenpiteet ovat tärkeitä ja ansiokkaita kun niiden oikeanlaiseen ja kohtaavaan palveluun onnistuu kohtuudella pääsemään. Yksilö- ja henkilökohtaisen tuen ja väliintulon tarpeessa olevalle viralliset ja hitaat reitit eivät aina auta tarpeeksi ripeästi ja riittävästi.
Lapsi, joka kaipaa päivittäin aikuisen sylin antamaa hellyyttä, lohtua tai rohkaisevaa sanallista huomiota, ei koe arvokkaana ja rakastettuna olemisen kokemusta ilman välittömässä läheisyydessä olevaa luotettavaa ja pysyvää aikuista.
Nuori, joka hortoilee ja hapuilee aikuisuuden portilla, tarvitsee kiihkeästi ikäistensä mielipiteen lisäksi kokeneemman aikuisen näkökulmaa tehdessään valintoja koulutus- työpaikka-, seurustelu- ja muiden elämän kiemuroiden keskellä.
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen puhuu ”onkimisesta” lasten ja nuorten kasvun tukemisessa. Aikuisen on tutkailtava oikeaa säätä eli tilannetta, joka mahdollistaa sisäänpääsyn luontevaan kommunikointiin ja kuunteluun nuoren mieltä myllertävästä asiasta.
Oman tukevan aikuisen puutetta korvaa valtakunnallinen Sekaisin-chat -palvelu, jonka piiriin on jonottanut kuluvana vuonna reilut 50 000 nuorta. Palvelu tarjoaa nuorille mahdollisuuden keskustella (kirjoittamalla) nimettömänä aikuisen kanssa kaikista mahdollisista ongelmistaan tai epäselvistä asioita.
Aikuisten elämisen kirjon täyttävät monet joko itse asetetut tai ulkopuolelta vyöryvät vaatimukset ja velvoitteet. Kaikki eivät jaksa vastata näihin vaateisiin, vaan lyyhistyvät työ-, parisuhde-, lastenhoito-, itsensä kehittämisen- ja lukuisten muiden paineiden alla.
Yksinäisyys, päihde- ja mielenterveysongelmat tai odottamattomat taloudelliset vaikeudet vaativat toisten ihmisten vahvaa vierellä kulkemista ja kannattelua heikkoina hetkinä. Yhdessä on helpompaa ja hedelmällisempää miettiä ja hakea ammattiapua.
Vanhuuden vuodet eivät ole kaikille kivutonta aikaa. Toiselle vanhuus voi olla rikkainta ja elämän auvoisinta aikaa, toiselle taas sairauden, alakulon ja yksinäisyyden hetkiä. Iän karttuessa ”ihmisen ikävä toisen luo” ei katoa mihinkään, päinvastoin vanhuskin kaipaa kipeästi toista ihmistä ajatustensa, muistojensa ja uusien kokemustensa jakajaksi. Turvallisuuden ja tarpeellisuuden tunteet ovat edelleen vaativina tallessa.
”Kiitos, kun jaksatit minua” -sanat kuunteluaikaa antaneelle panevat vakavasti miettimään miten vaatimaton asia saattaakaan antaa toiselle jaksamista ja voimia jatkaa elämisen matkaa.
Sointu Veivo
KM, HM, sosionomi
Pudasjärvi
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.