Kiskopolun silta otettiin käyttöön Oulun päivien yhteydessä syksyllä 1981. Nokela-Höyhtyän pienkiinteistöyhdistys oli tehnyt yhteyden eteen pitkän työn.
Limingantullissa ei ollut tuolloin Prismoja eikä Kärkkäisiä, mutta moni kävi siinä suunnassa töissä.
Ei edes Oulun kaupunginhallituksen nykyinen puheenjohtaja Tuija Pohjola (sd.) ollut alueen asukasaktiiveja.
Silta oli käytössä vuoteen 1997 eli siihen saakka kunnes Joutsensillan uusi yhteys valmistui. Kevyen liikenteen silta suljettiin turvallisuussyistä. Vaikka silta ylitti komeasti koko Nokelan ratapihan, siinä oli yksi paha vika. Se ei ylittänyt eikä alittanut päärataa.
Parhaimmillaan Kiskopolun sillan ylitti 1 700 ihmistä päivittäin. Joskus sillan sulkemisen jälkeen laskettiin, että ainakin sata ihmistä uhmasi kulkukieltoa päivittäin loikkimalla radan yli sillalle ja takaisin.
Viimeiset kymmenen vuotta 297 metriä pitkää siltaa on tarvittu lähinnä kaukolämmön tuomiseen Limingantullista Nokelaan, sillä lämpöputket kulkevat sillan rakenteissa.
Vuonna 2000 kaupunginvaltuusto päätti, että sillalle on suunniteltava jatko. Vaihtoehtoja syntyi kolme. Mennä joko pääradan yli tai ali tai ei mennä minnekään.
Sillan vaatima asemakaava on valmiina. Suunnitelma jatkaa siltaa parilla sadalla metrillä radan yli Nokelaan on viimeistä tarkistusta vaille valmis.
Näyttää siis vahvasti siltä, että siltayhteys avautuu jälleen, vaikka kaupunginvaltuustossa sillasta vielä äänestettiin. Kokoomuksen Tuulikki Ukkolan esitys pitää silta kiinni hävisi ratkaisevasti 42-23.