Ukraina ja Venäjä kiistelevät jälleen kaasusta, ja Venäjä alkoi vuodenvaihteessa jo vääntää hanoja kiinni. Juuri tämähän on se kauhukuva, jonka vuoksi läntisessä Euroopassa on varoiteltu riippuvuudesta Venäjän kaasusta tai öljystä. Miten käy, jos energiasta tuleekin poliittisen painostuksen väline?
Nyt käsillä olevasta tapauksesta ei kuitenkaan kannata alkaa tällaisia kuvia maalailemaan. Kyse ei ole Venäjän kaasutoimitusten epäluotettavuudesta vaan kahden naapurivaltion mutkikkaasta suhteesta, ja siinä ohessa ja ennen muuta rahasta.
Ukraina ei ole maksanut Venäjän pyytämää hintaa, ja niinpä kaasukaan ei kulje. Sama tilanne oli taustalla myös kolme vuotta sitten, jolloin edellinen kaasukiista leimahti. Tuolloin Venäjän kaasuyhtiö Gazprom oli nostamassa hintoja, jotka siihen asti olivat olleet Ukrainalle hyvin edulliset. Asia kääntyi silloin silti Venäjää vastaan, sillä sen tulkittiin kiristävän Ukrainaa kaasulla.
Nyt poliittiset tulkinnat ovat olleet maltillisempia, eikä EU aio puuttua asiaan. Toisaalta Länsi-Euroopan kaasuvarastot ovat täynnä, toisaalta tilanne nähdään lähinnä venäläis-ukrainalaisena tapana neuvotella kaasun hinnasta. Gazpromin rahatilanne on heikentynyt dramaattisesti ja yhtiön halukkuus alennusmyynteihin on vähissä. Ukraina puolestaan on valtiona talouskriisissä ja poliittisesti sekasorrossa.
Ukrainan etuna on luoda mielikuvaa Venäjän epäluotettavuudesta, Venäjän etuna on vedota maksamattomiin laskuihin. Venäjä haluaa kaasun kulkevan muualle Eurooppaan normaalisti, mutta putket menevät Ukrainan kautta -- joka riskeeraa saavansa syyn niskoilleen, jos pyrkii ottamaan niistä kaasua itselleen.
Euroopan kaasutoimitusten kannalta suurempi venäläisongelma on aivan muualla kuin maksukiistoissa Ukrainan kanssa. Gazpromilta nimittäin alkaa nykymenolla loppua myytävä. Uusien kaasukenttien kuten pohjoisen Shtokmanin käyttöönotto olisi välttämätöntä mutta vaatii valtavia investointeja, ja niiden rahoittaminen on nyt kovin ongelmallista. Tältä pohjalta voi hyvin ymmärtää, että Gazprom vaatii Ukrainaa lyömään rahat pöytään.
Venäjä on toimittanut kaasua ilman häiriöitä kaikille, jotka ovat siitä maksaneet pyydetyn markkinahinnan, kuten Suomelle. Tällaisessa kaupassa tulevaisuuden ongelmana ei ole kaasun käyttäminen politiikan välineenä, vaan kaasun saatavuus ylipäätään. Uusia investointeja ei olisi varaa viivyttää, mutta niitä ei ole varaa toteuttaa. Se yhdistelmä ei ole hyvä.