Kiista USA:n vel­ka­ka­tos­ta puhkesi uu­del­leen

Yhdysvallat on palannut valtiontalouden jyrkänteen partaalle.

Yhdysvallat on palannut valtiontalouden jyrkänteen partaalle. Pääpuolueiden välinen kiista Yhdysvaltain liittovaltion velkakatosta puhkesi uudelleen toissa päivänä, kun helmikuussa tilapäisesti käytöstä poistettu velkakatto astui uudelleen voimaan.

Valtiovarainministeri Jacob Lew on ilmoittanut kongressille, ettei liittovaltio voi ottaa enää uuttaa velkaa, koska velka on jo noussut velkakattoon. Valtion menoja rahoitetaan toistaiseksi poikkeusjärjestelyillä.

Pääpuolueet demokraatit ja republikaanit eivät ole juuri liikkuneet talvella kaivamistaan asemista. Sopu velkakaton nostamisesta ja budjetin tasapainottamisesta on siten edelleen kaukana.

Valtiovarainministeriön arvioidaan pystyvän rahoittamaan valtion menoja muun muassa eläkerahastoihin puuttumalla syyskuuhun saakka, mahdollisesti jopa marraskuuhun asti.

Ellei budjettikiistassa päästä sopuun alkusyksystä, uhkaa Yhdysvaltoja erääntyvien lainojen laiminlyönti eli otsikoihin noussut putoaminen valtiontalouden jyrkänteeltä. Sillä olisi vakavat seuraukset.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä