”En pidä kiintiöistä, mutta pidän niiden tuomista tuloksista”, totesi EU:n oikeusasioista vastaava komissaari Viviane Reding viime viikolla, kun EU-komissio julkaisi raportin, joka osoitti, että naisten osuus yhtiöiden johtoelimissä ei ole kasvanut EU:n toivomaan tahtiin.
Tasa-arvon edistyminen on Suomessakin junnannut paikoillaan muutaman merkittävän rajapyykin jälkeen.
Historian suuret huippuhetket koettiin, kun tasa-arvolaki tuli voimaan 1986. Laki oli alkusoittoa sille, että viranomaiset velvoitettiin valitsemaan komiteoihin, neuvottelukuntiin ja kuntien lautakuntiin sekä naisia että miehiä.
Alkuperäinen muotoilu tosin mahdollisti sen, että yksi kiintiönainen täytti lain vaatimuksen. Tasa-arvolakia jouduttiinkin tarkentamaan kiintiöiden osalta niin, että naisia tai miehiä pitää kumpiakin olla vähintään 40 prosenttia. Valtio-omisteisten yhtiöiden ja hallintoneuvostojen osalta edellytetään, että naisia ja miehiä on oltava tasapuolisesti. Järjestelmä on toiminut kohtuullisen hyvin.
Ajattelu ei ulotu vielä pörssiyhtiöihin. Tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä ei ole odotettavissa arvojohtajan tukea tässä asiassa, sillä kampanjan aikana hän torjui ajatuksen pörssiyhtiöiden naiskiintiöistä.
Vaikka Suomi on pörssiyhtiöiden hallituspaikoissa 27 prosentin naisosuudellaan EU:n kärkeä, tilanne on vielä kaukana tasa-arvosta.
Toinen merkittävä edistysaskel on ollut 1990-luvulta lähtien subjektiivinen päivähoito-oikeus, joka käytännössä mahdollistaa äitien täysipainoisen työssäkäynnin. Muuten se ei olisi mahdollista. Kiitos asiasta aikoinaan päättäneille viisaille kansanedustajille!
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden legitimiteettiä kyseenalaistavat valitettavasti ne vanhemmat, jotka mukavuudenhaluaan ymmärtävät subjektiivisen oikeuden velvollisuudeksi siirtää lastenhoitovastuu yhteiskunnalle myös vapaapäivinä ja lomilla. Tai jos vain muuten tekee kylille mieli.
Kolmas merkittävä askel on, kun naiset on kelpuutettu 2000-luvulla presidentiksi, pääministeriksi ja valtiovarainministeriksi. Muuten onkin sitten tuudittauduttu siihen, että kaikki on hyvin, kun muualla on huonommin.
Reding ei kuitenkaan aikaile. Hän polkaisi selvitystyön kiintiöiden tarpeesta pörssiyhtiössä käyntiin, kun ei vuodessa saanut vapaaehtoisjärjestelyin haluamiaan tuloksia. Asialla on kiire. Lausuntoja odotetaan toukokuussa, ja jo loppuvuodesta on luvassa päätöksiä.
Perustelut ovat enemmän kilpailukykyyn kuin tasa-arvoon liittyviä. Reding viittaa selvityksiin, jotka osoittavat, että tasapainoinen sukupuolijakauma ylimmän johdon tehtävissä edistää liiketoimintaa ja kilpailukykyä eli tuottaa suoraan taloudellista hyötyä.
Yritykset, joissa on tasaveroisesti naisia ja miehiä, takovat jopa yli 50 prosenttia suurempaa liikevoittoa kuin pelkästään miesten johtamat yritykset. Tällaisten kovien faktojen luulisi vakuuttavan myös suomalaiset osakkeenomistajat tasa-arvon taloudellisesta autuudesta.
Talous- ja tasa-arvoviisaiden esimerkkimaa on tässäkin asiassa Norja. Norjassa oivallettiin muita aiemmin, että yhteiskunnalla on lupa odottaa ja edellyttää tuottoa maksamastaan koulutuspanoksesta.
Kiintiöitä laajennetaan tänä vuonna suurten yksityisten osakeyhtiöiden hallituksiin. Julkishallinnon omistamat yritykset ja osakeyhtiöt on jo valloitettu. Ja hallituspaikoille on riittänyt päteviä naisia. Epäpätevät vaihdetaan uusiin.
Suomessa on turha taistella tutkainta vastaan ja väittää, että päteviä naisia ei löydy. Kestävyysvajeen ja ikääntymisen kurittamassa maassa tarvitaan naisten työpanosta myös yritysten johtotehtävissä. Kiintiöt ovat erinomainen keino hyvän tavoitteen saavuttamiseksi.