Oulu Kalevan haltuunsa saama Valtion asuntorahaston (Ara) Riihi-säätiön ja sen omistamien kiinteistöyhtiöiden lopullinen tarkastuskertomus tuo alustavan kertomukseen verrattuna uutena esille jopa makupaloja keskeneräisestä esitutkinnasta. Sen sijaan asiaan mahdollisesti liittyviä poliittisia rahakiemuroita kertomuksesta ei löydy.
Keskusrikospoliisin tutkimuksissa on selvinnyt, että Riihi-säätiön lähipiiriin kuuluneet, Toivo J. Kannisen kokonaan omistama Livoli Oy ja biodynaamisten tuotteiden erikoisliike Itu Oy hankkivat kiinteistöyhtiöihin tulleet kodinkoneet ja laitteet rakennusliikkeiltä ja laskuttivat ne kiinteistöyhtiöiltä lisäten ensin loppusummaan 24-30 prosentin katteen itselleen. Asukkaat ovat vuokrissaan joutuneet maksamaan noin 139 800 euron katelisät.
Itu Oy:n hallituksen jäsen Risto Ekholm on toiminut Riihi-säätiön tilintarkastajana. Säätiö omistaa puolestaan Itu Oy:n osakkeita.
Livoli Oy on perinyt samanlaista katelisää ainakin Kiinteistö Oy Jäälinkotkan suunnittelukustannuksissa. Suunnittelutoimisto laskutti suunnittelusta 36 802 euroa ja Livoli Oy veloitti kiinteistöyhtiöltä 58 058 euroa. Sopimuksen mukaan Livoli Oy:llä ei ollut minkäänlaista asemaa suunnittelutoiminnassa. Tarkastajien mukaan näyttäisi siltä, että vastaavanlaista menettelyä on noudatettu muissakin kiinteistöyhtiöissä.
Lisäksi Livoli Oy on lisännyt joissakin tapauksissa ulkopuolisilta yrityksiltä hankittuihin palveluihin omana palkkionaan 6-12 prosenttia. Näistä ei ole sovittu mitään kiinteistöyhtiöiden isännöinti- ja kiinteistönhoitosopimuksissa. Tarkastajien mukaan kiinteistöyhtiöiden kuuluisi hoitaa suoraan omat kulunsa. Säätiö on puolestaan perinyt huikeita välityspalkkioita kiinteistöyhtiöiltä asukkaille joululahjaksi hankkimistaan kirjoista. Vuonna 1998 Oulu - Matagalpa -ystävyysseuralta säätiö hankki 800 keittokirjaa 5,8 euron kappalehinnalla, mutta peri niistä kiinteistöyhtiöiltä 16,8 euroa kappaleelta.
Kiinteistöille kuulumattomien menojen suuruus jää lopullisessakin kertomuksessa avoimeksi. Yksinomaan Kiinteistö Oy Hulikakun asukkailla on vuosina 1998-2000 maksatettu Toivo J.Kannisen ravintola- ja ruokalaskuja 6 799 euroa, yksityisasuntoihin ostettuja keittiökalusteita 6 326 euroa ja matkakuluja 2 812 euroa.
Alustavan tarkastuskertomuksen jälkeen on Riihi-säätiö tarkastajien mukaan kunnostanut 72 320 eurolla Kiinteistö Oy Kaijonkotkalle hankitun omakotitalon ja lisännyt kustannukset kokonaisuudessaan kiinteistöyhtiön kuluiksi. Säätiö vuokraa omakotitaloa kiinteistöyhtiöltä 252 eurolla kuukaudessa ja vuokraa sitä edelleen Lydia-kodille 1 681 euron kuukausivuokralla.
Rakennuttajapalkkioita Riihi-säätiön tulee tarkastajien arvion mukaan palauttaa Aralle runsaat 115 000 euroa.
Veroriski toteutunut
Alustavassa tarkastuskertomuksessa tarkastajat väittivät, että Toivo J. Kanninen olisi merkkauttanut jokaisella 17 kiinteistöyhtiöllä 200 Telian osaketta ja siirrättänyt osakkeet merkintähinnalla itselleen. Lopullisessa kertomuksessa tarkastajat epäilevät, että Kanninen olisi merkkauttanut samalla tavalla 11 kiinteistöyhtiöllä Soneran osakkeita. Nämä merkinnät siirtyivät Livoli Oy:lle.
Tarkastajat nostivat aiemmin esille mahdollisuuden jopa 168 000 euron jälkiveroriskeistä. Ne ovat jo toteutuneet korkojen kera Kiinteistö Oy Koivuvainion, Myllykotkan, Rajakotkan, Kotakankaan ja Teenaakkelin osalta. Niille aiheutunut yhteenlaskettu taloudellinen vahinko nousee 328 910 euroon. Toivo J. Kannisen ja Itu Oy:n välisiin osakekauppoihin liittyneet veroseuraamukset ovat tarkastajien mukaan tiettävästi jääneet yhtiöiden ja vuokralaisten vahingoksi.
Riihi-säätiö hallinnoimissa 17 kiinteistöyhtiössä on kaikkiaan 752 asuntoa, joissa on vajaat 2 000 asukasta.