Lähi-itä tarkoittaa uutisissa yleensä sotaa, ongelmia ja ulkopoliittista aktiivisuutta, jossa Yhdysvalloilla on merkittävä rooli. Sovittelun huippukohtana on kohtuullista mainita presidentti Bill Clintonin isännöimä PLO:n johtajan Jasser Arafatin ja Israelin pääministerin Jitzhak Rabinin tapaaminen Valkoisen talon nurmikolla 1990-luvun alussa.
Kiinan noustessa taloudelliseksi suurvallaksi se on yhä vähemmän verhotusti tuonut esiin ulkopoliittisia tavoitteitaan. Energian ja kaivannaisten turvaaminen on saanut kiinalaisyhtiöt sijoittamaan kymmeniä miljardeja dollareja Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, ja aivan ilmeisesti öljy on se tekijä, joka pitää Kiinan poliittisen johdon kiinnostuneena Lähi-idästä.
Kuluneella viikolla sekä PLO:n johtaja Mahmoud Abbas että Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu vierailivat Kiinassa lähes samanaikaisesti. Miehet eivät tavanneet, ja The Economist-lehden mukaan Kiinan ulkoasianhallinto piti tarkasti huolen siitä, etteivät he olleet lähelläkään toisiaan vierailujen aikana.
Vahinko vierailujen yhtäaikaisuus ei kuitenkaan ollut. Kiinan ulkoministeriö ainakin julisti peittelemättä Pekingin olevan valmis ”avustamaan”, jos johtajat haluavat tavata Kiinan maaperällä.
Afrikassa Kiina on ollut aktiivinen vuosikymmenen ajan. Suomen Kuvalehden mukaan Afrikassa toimii jo nyt noin miljoona kiinalaista. Lehden haastatteleman diplomaatin mukaan Kiinan edustajat esimerkiksi Liberiassa ovat suoraan todenneet, että Afrikka on sopiva sijoitusalue Kiinan suurelle populaatiolle. Afrikassa Kiinan toimia on ryhdytty kutsumaan ”hymyileväksi kolonialismiksi”.
Investointirahan, työn ja toimeliaisuuden lähettiläät otettiin aluksi hyvin vastaan, mutta kuherruskuukausi on auttamatta ohi. Elintason noustessa yhä useampi on ryhtynyt muistelemaan länsimaiden kolonialismia maanosassa. Sen motiivina oli taloudellisten etujen varjelu, juuri se jota Kiina nyt toteuttaa.
Kasvanut valta näkyy myös suhtautumisessa lähinaapureihin, joiden kanssa välit ovat kireämmät kuin vuosikymmeniin. Japanin kanssa kiista Senkakun tai, kielestä riippuen, Diaouyn saarista on niin paha, ettei aseellista selkkausta voi sulkea pois.
Kaakkois-Aasian maiden kanssa on jatkuvia riitoja Etelä-Kiinan meren saarista ja luonnonvaroista. Kiina on avustanut vahvasti Laosia, Burmaa ja Kambodzhaa saadakseen niiden tuen taistelussa rikkauksista. Filippiinit on pysynyt lojaalina Yhdysvalloille. Lisäksi suhteita Intiaan rasittaa molemminpuolinen epäluulo. Nousevien talousmahtien intressit ovat osin ristikkäiset.
Kiinaa ei pidä käsitellä vain talouden supersarjaan nousevana maana. Se on kohta supervalta myös ulkopolitiikan kentällä. Kun niin käy, länsimaiden on aivan turhan tyrkyttää sille käsityksiään ihmisten perusoikeuksista tai ympäristönsuojelun tarpeesta. Voi käydä toisinpäin: Kiina asettaa standardit elämälle, työlle ja luonnonvarojen käytölle.