Se ei ole enää mikään uutinen, että "kiinalaiset tulevat". Viestejä siitä saapuu tasaisena virtana. Sen vauhti ja volyymi saattavat silti yllättää, mutta maailmantalouden ankara taantuma vain kasvattaa maan strategista painoarvoa.
Automaatti syntyy siitä, että Kiinan talouskasvu jatkuu yli viiden prosentin vauhtia, mutta muualla maailmassa tuotanto supistuu.
Esimerkiksi Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton haki viikko sitten Pekingistä vakuutuksia siitä, että Kiina jatkaa sijoituksiaan Yhdysvaltoihin. "Arvostan suuresti sitä, että Kiina luottaa yhä Yhdysvaltain valtion velkakirjoihin", Clinton sanoi.
Ministerin "nöyrä mieli" johtui ainakin osittain siitä, että Barack Obaman hallinnolla on valtavia rahareikiä, joiden täyttämiseen tarvitaan lisää ulkomaanvelkaa. Kiina puolestaan sattuu olemaan Yhdysvaltain suurin rahoittaja ennen Japania.
Yhdysvaltain valtion ulkomailla olevista velkapapereista on kuulemma jopa viidennes Kiinan hallussa. Se on kerännyt vuosia jyränneen - mutta viime vuoden lopulla piiputtaneen - vientiteollisuutensa avulla 2 000 miljardin dollarin suuruisen valuuttavarannon, jota ei ole makuutettu tileillä.
Yhdysvallat ja Kiina ovat samalla maailman suurimmat kansantaloudet, joiden riippuvuussuhde on kahdensuuntainen. Kun Kiina on rahoittanut ylivelkaantunutta Yhdysvaltoja, se on auttanut amerikkalaisia kuluttajia ostamaan Kiinassa valmistettuja tuotteita.
Eikä nopeaa muutosta ole näköpiirissä. Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan Matti Nojosen sanoin (Ulkopolitiikka-lehti 4/2008): "Kiinalla ei ole mitään syytä myydä (amerikkalaisia) velkakirjojaan, koska silloin tämä rahaa kierrättävä pumppu lakkaisi toimimasta, millä olisi katastrofaaliset seuraukset myös Kiinan kannalta."
Sitä paitsi Yhdysvallat on Kiinalle kauppataseylijäämän sijoituskohteena paljon turvallisempi vaihtoehto kuin vaikkapa uudet EU-maat.
Niinpä Yhdysvaltain uusi, demokraattinen hallinto on tunnustanut tosiasiat ja vaihtanut perinteisen Kiina-kriittisen asenteensa käytännölliseksi ja epäideologiseksi. Siinä katsannossa ovat globaali talouskriisi, ilmastokatastrofi, muut turvallisuuskysymykset ja jopa Kiinan sisäinen vakaus ihmisoikeuskysymyksiä tärkeämpiä.
Niinpä Obaman hallinnolta livahtanut tuomio Kiinan valuutan manipuloinnista viennin edistämiseksi saattoi olla työtapaturma.
Sitä samaa kuului viikko sitten Siperiaan. Kiina lainaa venäläisille öljyalan firmoille Rosneftille ja Transneftille 25 miljardia dollaria öljytoimituksia vastaan. Jättisopimuksen mukaan Venäjä toimittaa Kiinaan seuraavien 20 vuoden aikana 15 miljoonaa tonnia öljyä vuodessa, noin 300 000 tynnyriä päivässä.
Lainalla kehitetään öljykenttiä sekä rahoitetaan Siperian-Tyynenmeren -öljyputki, josta vedetään haaraputki Kiinaan.
Venäjä lainasi rahat mieluummin kuin käytti urakkaan omia suuria valuuttavarantojaan, koska ne hupenevat muutenkin kovaa vauhtia; työttömyys kasvaa, kansalaisten elintaso laskee, rupla heikkenee.
Kiinan talous tuntuu Venäjällä muutenkin. Kiinan vienti sinne on kasvanut voimakkaasti. Raaka-aineiden ja energian maailmanmarkkinahintojen kautta sillä on suuri epäsuora vaikutus.
Sen lisäksi että Kiina huseeraa valuuttavarannollaan, sen valtionyritysten levittäytyminen maailmalle jatkuu. Afrikka, Australia, Venäjä, Kanada, Keski-Aasia... Kaikkialla lähinnä haalitaan raaka-aineita talouskasvun ylläpitämiseksi. Tuoreen tiedon mukaan Australian mineraaliviennistä jo puolet suuntautuu Kiinaan.
jarmo.rantalainen@kaleva.fi