Kiinan kai­vos­rä­jäh­dyk­sen uhrien määrä nousee

Kiinan viimeviikkoisen kaivosonnettomuuden uhrien määrä on noussut 122:een. Kuusi päivää räjähdyksen jälkeen oli edelleen kateissa 26 ihmistä, uutistoimisto Xinhua kertoo.

Kiinan viimeviikkoisen kaivosonnettomuuden uhrien määrä on noussut 122:een. Kuusi päivää räjähdyksen jälkeen oli edelleen kateissa 26 ihmistä, uutistoimisto Xinhua kertoo.

Pelastustyöt jatkuivat kaivoksessa vaikeissa oloissa. Viranomaisten mukaan kateissa olevia etsittiin yhä.

Viranomaiset kutsuivat viime viikon keskiviikkona tapahtunutta räjähdystä Kiinan vakavimmaksi kaivosonnettomuudeksi moneen vuoteen. Henanin maakunnassa Keski-Kiinassa sijaitsevassa kaivoksessa työskenteli räjähdyshetkellä lähes 450 ihmistä.

Virallisten tietojen mukaan yli 7 000 työntekijää saa surmansa Kiinan kaivoksissa joka vuosi. Tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä kaivosturmissa oli kuollut jo 4 153 ihmistä. Paikalliset viranomaiset eivät aina kerro kaivosturmista, joten todellinen luku lienee vielä korkeampi.

Ilmoita asiavirheestä