Kiinan kukoistava talous antaa uutta vauhtia maan rajanaapurien talouselämälle. Kiinan rajoilla sijaitsevat kolme valtavaa, harvaanasuttua ja luonnonvaroiltaan rikasta seutua, Venäjän Kaukoitä, Siperia ja Keski-Aasia houkuttelevat kiinalaisia yrittäjiä ja siirtotyöläisiä.
Kaukoidän toisessa kansainvälisessä talousfoorumissa, joka pidettiin syyskuussa Habarovskissa, presidentti Vladimir Putinin edustaja Kamil Ishkakov lupasi 23,6 miljardin dollarin investoinnit alueen kehittämiseksi vuoteen 2013 mennessä. Aasian ja Tyynenmeren maiden taloudellisen yhteistyöfoorumin APEC:n vuonna 2012 pidettävän seuraavan huippukokouksen isännäksi valittu Vladivostok, alueen suurin kaupunki, haluaa uusia vanhentuneet infrastruktuurinsa. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia kiinalaisten sijoittajien ruokahalulle.
Haluaapa Venäjä sitä tai ei, se on nyt saavana osapuolena naapurinsa hurjassa talouskehityksessä. Se vastaa Kiinan kyltymättömään energiankysyntään, lisää investointejaan alikehittyneille alueille ja houkuttelee ahkeraa tai halpaa työvoimaa.
Kiina, joka imee lähes puolet Venäjän asemyynnistä, on havainnut Venäjälle viemiensä kulutustavaroiden valikoiman laajenevan: tänä vuonna Venäjällä myytäneen lähes 50 000 kiinalaista autoa. Vuonna 2007 maiden kahdenvälisen kaupan arvo nousee 40 miljardiin dollariin. Tuo summa on toki vain kymmenen prosenttia Kiinan ja Yhdysvaltain kaupasta, mutta se on noussut lähes 30 prosenttia vuoteen 2006 verrattuna.
Peking rakennuttaa kuljetuksen ja televiestinnän infrastruktuureja, jotka on jätetty käytännössä sikseen tasavaltojen itsenäistyttyä 1990-luvun alussa, sekä omien luottolaitostensa että kansainvälisten järjestöjen myöntämillä luotoilla.
Energiasektorilla investointeja ja sopimuksia tulee koko ajan lisää (öljyä ja uraania Kazakstanissa, jalometalleja Kirgistanissa ja Tadzhikistanissa, kaasua Turkmenistanissa). Kauppa on kiinalaisten tilastojen mukaan kasvanut 2000-luvun alun noin miljardista dollarista 13 miljardiin vuonna 2006.
Venäjän Kaukoidän alueet ja Siperia toimittavat suuren osan Kiinan tuontienergiasta.
Kiina on usein turhautunut siihen, ettei se voi investoida enempää Venäjän Kaukoidän ja Siperian hankkeisiin, onpa kyse sitten öljy- tai kaasukentistä, jalostamoista tai jopa terästeollisuudesta. Syynä ovat niin Moskovan pelot suvereniteetin menettämisestä, venäläisen federalismin jäykkyys kuin Kremliä lähellä olevien oligarkkien peli.
Venäjää ei useinkaan nähdä lojaaleimpana ja vakaimpana mahdollisena kumppanina: japanilaisten ja kiinalaisten kilpailuttaminen tulevan Itä-Siperiaa ja Tyyntämerta yhdistävän öljyputken rakentamisesta on tästä esimerkki.
Peking puolestaan on haluton hankkimaan energiaa Venäjältä markkinahinnoin. Venäläinen sähköjätti Unified Energy Systems (UES) oli budjetoinut sähkönmyynnin Kiinaan kasvavan räjähdysmäisesti, ja on suunnitellut sen varaan megavesivoimalansa, Amur-joen varrella sijaitsevan Bureiskajan laajentamista.
Kiinalaiset päättivät kuitenkin helmikuussa lakata tuomasta venäläistä sähköä neuvotellakseen hinnat uudelleen, sillä venäläinen sähkö maksaa kaksi kertaa enemmän kilowattitunnilta kuin kiinalainen.