Nyt kohistaan pankkien syliin kaatuvista amerikkalaista asuntolainoista. Suurempi uhka maailmantaloudelle on kuitenkin kiinalaisten himo pörssiosakkeisiin. Shanghain ja Shenzenin pörssit ovat jo kaksi kertaa tämän vuoden aikana säikäyttäneet pörssiammattilaiset ympäri maailman.
Hyvästä syystä voidaan puhua kiinalaisesta pörssikuplasta, sillä monien kiinalaisten pörssiyhtiöiden osakekurssit eivät ole enää missään järkevässä suhteessa yhtiöiden arvoon.
Syy huimiin kurssinousuihin on yksinkertainen: Kiinan kommunistipuolue vapautti pörssikaupan vasta kaksi vuotta sitten. Kiinalaispörssit olivat toimineet sitäkin ennen, mutta myynnissä oli vain vähän yrityksiä, ja osakekauppojen sääntely oli hyvin tiukkaa.
Miljoonat kiinalaiset juopuivat nopean rikastumisen mahdollisuudesta, kaivoivat säästönsä esiin ja vaihtoivat ne osakkeisiin. Kurssinousut ovat olleet huikeita. Toki Kiinan talous on kasvanut voimakkaasti ja kommunistipuolue oli asettanut firmojen osakkeiden lähtöhinnat alhaisiksi, mutta nousuprosentit ovat olleet sellaisia, ettei vastaavia ole nähty edes kuumimman it-huuman vuosina lännessä.
Kiinalainen osakekauppa näyttää periaatteessa samanlaiselta kuin lännessä. Osakkeita voi ostaa 3 000 toimipisteestä eri puolilta maata. Tietokoneet hoitavat käytännön työt, ja netistä saa tietoa firmoista.
Mutta jotain olennaista puuttuu. Kiinassa ei ole sananvapautta eikä lehdistö pysty seuraamaan kriittisesti firmojen tekemisiä. Sisäpiirikaupat ovat yleisiä, mutta ne pullahtavat harvoin julkisuuteen. Kun ei ole juuri minkäänlaista valvontaa, osakekursseja voidaan peukaloida määrättömiin.
Valuuttasäännöstelyn vuoksi kiinalaiset eivät pysty hankkimaan osakkeita ulkomaisista pörsseistä. Mutta kotimaisetkin kelpaavat, kun haaveena on omistusasunto, isompi auto tai kunnon opiskelupaikka lapselle. Kaikkialla Kiinassa näkee äkkirikastuneita, jotka eivät suuremmin häpeile näyttää vaurauttaan. Siinä on esimerkkiä ja kateuden aihetta vähäosaisemmille.
Kiinalainen kummallisuus on, ettei pörssikuplan puhkeaminen ihmeemmin vaikuttaisi talouden kasvulukuihin. Kiinan teollisuus ei investoi pörssirahalla, vaan käyttää niihin voittoja ja pankkien lainarahaa. Konkursseja toki olisi tiedossa ja kasapäin onnettomia osakkeenomistajia, jotka saisivat kantapään kautta oppia siitä, että pörssikurssit voivat tulla myös alas. Kiinan pörsseissä toimii sama psykologia kuin muuallakin: kun myyntipaniikki iskee, sen aaltoja on vaikea pysäyttää.
Vaikka Kiinan taloutta voi kutsua markkinataloudeksi, siinä on vielä monia jäänteitä vanhasta järjestelmästä. Hallitsevan puolueen näkymätön käsi häilyy taustalla. Kun pörssikauppa ei ole samalla tavalla läpinäkyvää kuin lännessä, puolue voi manipuloida myös osakekursseja.
Tämä on varmin tae siitä, ettei suurta kiinalaista pörssiromahdusta tapahdu. Ei ainakaan ennen ensi vuoden olympialaisia. Eikä ennen osakelainsäädännön ja muutamien muiden keskeisten lakien muuttamista.
Jos Kiinan kommunistipuolue sitä vastoin päättää, että osakkeiden reipas halventuminen kuuluu asiaan markkinataloudessa, tilanne voi muuttua. Tähän saakka yhteiskunnan vakaa kehitys on ollut Pekingin johdolle ensiarvoisen tärkeää.
seppo.ylonen@kaleva.fi