Kiina haluaa olla suurvalta myös tieteessä ja tutkimuksessa. Hallituksen suunnitelman mukaan Kiinasta tulee 15 vuodessa yksi maailman viidestä johtavasta maasta teknologian alalla.
Tavoite on kunnianhimoinen. Tällä hetkellä Kiinan teollisuus on täysin riippuvainen ulkomaisesta tekniikasta. Silmiinpistävän vähän kiinalaisia keksintöjä on patentoitu viimeisten vuosikymmenten aikana.
Tieteeseen ohjatut valtion määrärahat ovat jo pitkään olleet niukat. Vaikka ne ovatkin nousseet viime vuosien aikana, ovat ne yhä huomattavasti alhaisemmalla tasolla kuin teollisuusmaissa ja esimerkiksi Intiassa.
Määrärahoja aiotaankin nyt kasvattaa reilusti. Vuoteen 2020 mennessä niitä pitäisi olla vähintään yhtä paljon kuin teollisuusmaissa keskimäärin. -- Pitkällä aikavälillä tiedemiesten kyvyttömyys keksiä ja kehittää uusia tuotteita vaarantaa suotuisan taloudellisen kehityksen. Tutkimukseen ja tuotekehitykseen on tämän vuoksi satsattava aiempaa huomattavasti enemmän, todetaan hallituksen laatimassa raportissa.
Osa professoreista on jo kuitenkin ilmaissut huolensa siitä, että hallituksen suunnitelmat pahentavat korruptiota akateemisessa maailmassa. Heidän mukaansa määrärahoja on tulevaisuudessa jaettava nykyistä avoimemmin, jotta niiden väärinkäyttö voitaisiin estää.
Tiede- ja tutkimusministeri Xu Guanhua sanoi puolestaan äskettäin, että tutkijat käyttävät jo nyt liian paljon aikaa täyttääkseen avustusanomuksia tutkimuksiaan varten. Myös Xu pelkää, että suuntaus voimistuu, kun yhä enemmän rahaa on jaossa tutkimukseen.