Vastakohta on silmiinpistävä. Kiinan puolella joenrinne kukkii värikkäänä, siellä liikkuu tyytyväisen näköisiä turisteja, ja rannassa on ponttoonilaitureita, joista lähtee lohikäärme- tai kukkokuvioilla koristettuja pieniä veneitä jokiristeilyille. Pohjois-Korean puolella hiekkainen ranta on autio ja kolkko, siellä kasvaa vain villiruohoa. Kauempana näkyy tyhjilleen jääneitä tehtaita, joiden korkeista piipuista ei enää nouse savua. Aavemaisemaa.
Yalu-joki erottaa toisistaan kahta maailmaa, jotka ennen näyttivät molemmat yhtä harmailta, mutta ovat nyt aivan erilaisia, kuin kaksi maailmaa tai kaksi eri aikakautta. Kiinan ja Pohjois-Korean ystävyyden silta, jonka pohjoiskorealaisen puoliskon amerikkalainen B 29 -hävittäjä tuhosi vuonna 1950 - sillan Kiinan puoleinen osa on säilytetty isänmaallisena opetuksena - ei ole koskaan kuvastanut paremmin kuvannut maiden välistä eroa.
Dandongin raja takaa kuitenkin osaltaan Pohjois-Korean hengissäsäilymisen. Sen kautta kulkee suurin osa tavarantoimituksista - polttoaineita, ravintoa - jotka ylläpitävät erakkokuningaskuntaa. 30 - 40 rekkaa ylittää päivittäin entisen tuhotun rakennelman viereen rakennetun uuden sillan. Ajoneuvot tulevat Sinuijusta (pohjoiskorealaisesta rajakaupungista) tyhjinä tai lastinaan käytettyjä pahvilaatikoita tai vanhentuneita, mutta kierrätyskelpoisia tehdaslaitteita.
Kaupankäynnin"nimissä Dandongiin on asettunut runsaasti pohjoiskorealaisia virkamiehiä.
"He ovat muka liikemiehiä, mutta tosiasiassa he ovat vakoojia", eräs tarkkailija kertoo.
Heidän läsnäolonsa on vahvistunut viime vuosina. Erään asioista perillä olevan kaupunkilaisen kertoman mukaan heitä on tällä hetkellä Dandongissa noin sata, kun määrä oli vuosi sitten kolmekymmentä. Lukuja on mahdotonta tarkistaa. He asuvat Hotel Internationalin kahdessa kerroksessa.
Pjongjangin agenttien näkyvää asettumista Dandongiin ja koko Yalu- ja Tumen-jokien rajaaman 1300 kilometrin pituisen rajan varrelle vauhditti Pekingin lähetystökriisi. Keväällä 2002 kymmeniä pohjoiskorealaisia pakeni nälkää ja vainoa ja tunkeutui Kiinan pääkaupungin suurlähetystöihin hakemaan poliittista turvapaikkaa.
Nämä epätoivoiset olivat saapuneet Kiinan koillisosan provinsseista (Heilongjiang, Jilin, Liaoning), joissa asui tuohon aikaan useita kymmeniä tuhansia pohjoiskorealaisia siirtotyöläisiä. Suurin osa heistä työskenteli enemmän tai vähemmän salassa maatiloilla.
Siirtotyöläisiin aiemmin varsin sallivasti suhtautunut Pekingin hallitus jyrkensi yhtäkkiä kantaansa vuonna 2002. Pjongjanginpainostuksesta se ryhtyi jäljittämään armotta näitä loikkareita, joilta se kielsi juridisen pakolaisen aseman Geneven sopimuksen määrittelemässä merkityksessä. Kahden viime vuoden aikana tukahdutustoimet eivät ole lientyneet.
"Ne ovat jopa koventuneet", kertoo eräs eteläkorealainen. Tämä maanalaiseen tukiverkostoon kuuluva protestantti on juuri palannut pitkältä kiertomatkalta Tumen- ja Yalu-jokien varrelta. Hänen mukaansa ilmapiiri on muuttunut rajusti vuoden aikana.
"Viime vuonna tein saman matkan suuremmin pelkäämättä. Pystyin tapaamaan pakolaisia. Tänä vuonna en kohdannut ainuttakaan. En ole koskaan ollut yhtä huolissani."
Mies kertoo, miten Kiinan poliisi, usein Pjongjangin agenttien avustuksella, tarkastaa maatiloja, joissa ilmiantajat ovat kertoneet olevan pohjoiskorealaisia. Ilmiannot korvataan avokätisesti: 200 dollaria tiedosta. Toimintatavat ovat nykyaikaistuneet, kun pakolaisista on koottu tietokoneaineistoa.
Kun pakolaiset saadaan pidätettyä, heidät luovutetaan Pjongjangin n hallinnolle, joka maksattaa heidän "maanpetoksensa" kalliisti.
Nykyisin on siis lähes mahdotonta tavata pohjoiskorealaisia pakolaisia Dandongissa.
"Täällä on liikaa vakoojia", pakolaisia avustavaan verkostoon kuuluva mies kertoo.