Hifi & Tuning Show 2006
Ouluhallissa 9.-10.9.
Kiimaa kiertävä junttimobiili, josta kantautuva diskojytke herättää kulturellia närkästystä. Karvanopat heiluvat subwooferin bassoaaltojen tuulahtelussa. Lippalakkeja, teiniviiksiä ja mäyräkoiria.
Väärä ennakkoasenne. Korttelirallikuskeja ja äänenpaineautoharrastajia ei yhdistä muu kuin stereolaitteisto, oikaisee kempeleläinen Sami Soikko. Hän osallistuu oululaisen Team Korhosen riveissä alan kisaan, dB Drag Raceen, joka järjestetään viikonvaihteessa Oulun Hifi & Tuning Show´ssa.
Että oikein kilpailulaji? Kyllä, ja maailmanlaajuinen. Idea pähkinänkuoressa: äänenpainemittarilla ratkaistaan, kenen kulkupelissä on lujimmin soiva laitteisto. Kovimmillaan meteli auton sisällä kipuaa lähes 180 desibeliin.
Siis auton sisällä. Ulkopuolelle jyrähdyksestä kuuluu vain pieni pihaus, siitä pitävät huolen jopa kymmenen senttimetrin paksuiset ikkunat ja teräslevyt. Ne ovat tarpeen myös toisella tapaa: ilman niitä äänenpaineauto hajoaisi. Pirstaleiksi pamahtavaa lasia näkee kisoissa harvakseltaan.
Mieleen palautuu Mel Brooksin komedia Korkeuskammo, jossa autostereoita käytettiin tappavana aseena. Verta korvista ja sitä rataa.
Äänenpaineautoilussa moinen tuskin onnistuisi edes vahingossa. Ensinnäkin laitteiden sekaan ahtautuminen käy työstä, toiseksi kilpailusäännöissä kielletään autossa istuminen tietyn desibelirajan jälkeen. Mittauksen tapahtuessa sisällä ei ole ketään.
Toisaalta äänenpaineautosta on turha hakea kuunteluelämyksiä. Kuurouttavan melun ohella tuskaa aiheuttaisi äänen laatu - kilpailuvälineenä ei käytetä musiikkia, vaan matalalta (20-80 hertsiä) äänialueelta valittua pistetaajuutta, esimerkiksi 72 hertsin äänipiikkiä. Viralliselta kisa-cd:ltä tuleva töräytys kestää vaivaiset kaksi sekuntia.
Joskus Sami Soikon on pitänyt valistaa kiimakuski-tyyppisiä henkilöitä, ettei siellä autossa ole tarkoitus istua. Lähimmäksi tätä haavetta päästään dB drag racingin kadunmiesluokassa, jossa autot ja äänentoistovehkeet ovat periaatteessa myös arkikäytössä.
Siihen voi sentään yrittää eläytyä. Tarkoitusta varten Sami Soikko avaa JJ Hifi & Tuning -liikkeen esittelyauton oven. Chevy Vanin takaseinällä levittäytyy yksitoista 15-tuumaista kaiutinta. Vilkaisu tavaratilaan paljastaa yhtä monta 1 200 watin bassovahvistinta. Kilpailuautoissa tehoa on vähintään 14 000 wattia, joten paljon ei puutu.
Luvassa on noin 150 desibeliä. "Rock-konserteissa ei päästä lähellekään sellaista äänenpainetta. Ei kukaan vapaaehtoisesti sellaisessa kauan selvinpäin istu. Päissään kyllä", Soikko kertoo. Jälkimmäistä kategoriaa edustavat muun muassa polttariporukat.
Soikko laittaa levyn soimaan. Bassokuvio värisyttää kaiuttimia. Volyymi nousee. Kuuloaistimus muuttuu fyysiseksi tunteeksi: korvien tärykalvot väpäjävät, kallo ja rintakehä tärisevät. Sitä ei oikeastaan miellä enää ääneksi.
Soikko painaa stoppia. "148 desibeliä", hän arvioi. Ei tehnyt edes tiukkaa. 50 hertsin pehmeää bassoaluetta korostava äänentoisto säästi kivulta. Mutta samalla musiikki lakkasi kuulostamasta musiikilta ja muuttui alaäänipuuroksi.
Päädytään suureen kysymykseen: miksi kukaan harrastaa äänentoistoa, jota ei voi käyttää musiikin kuunteluun?
"Sen kun itsekin tietäisi. Tässä varmaan yhdistyvät sellainen sopiva hulluus ja haastavuus", Soikko miettii. Sitten hän väläyttää kasvatuksellisen näkökannan:
"Oppii tekemään puutöitä, sähköhommat tulee tutuiksi. Ympäri Suomea pidettävissä kisoissa tapaa uusia tyyppejä. Paljon hyviä asioita."