Kun neljä puheliasta miestä heittäytyy hiljaiseksi ja ilmeettömäksi läpsiäkseen korttia toisensa perään pöytää, täytyy pelissä olla jonkinlaista vetovoimaa. Pelin nimi on tuppi, ja pöydässä istuu Suomen toiseksi eteläisimmän tuppikerhon aktiiveja.
Äijä, Häkä, Pate ja Tallipäällikkö eivät ole tuppisuita jörriköitä, huumorintajuttomia riitapukareita tai kännihakuisia kortinpaiskaajia - päinvastoin. Mutta silloin kun pelataan jätkän kunniasta, kortit saavat vallan.
Kempeleen tuppikerhon jäsenet Markus "Äijä"Mämmelä, Pertti "Häkä" Häkämies, Paavo "Pate" Paaso ja Jouko "Tallipäällikkö" Hiltunen kokoontuvat kerran viikossa kesää lukuun ottamatta kotipesäänsä Pohjankievariin treenaamaan kilpatuppea. Harjoitusten lomassa kierretään valtakuntaa kisaamassa cupissa, jonka tavoitteena on suomenmestaruus.
Pari vuotta sitten perustetussa ja tallipäällikkö Hiltusen johtamassa kerhossa on viisitoista virallista jäsentä. Kilpailuja on keskimäärin kerran kuussa, yhdeksän valtakunnallisen tuppiliiton järjestämää cup-kisaa ja muutama kotikisa.
"Vihannin kerhon meillä on myös säännöllisiä jäsentenvälisiä. Aktiivisia, kisoja kiertäviä pareja on kahdesta kolmeen", Jouko Hiltunen selvittää.
"Aika hyvin pieneltä kylältä. Naapurikaupungissa ei ole yhtäkään kerhoa", Pertti Häkämies huomauttaa.
Vain omaa paria arvioidaan
Kilpatupen säännöt eivät tutusta seurustelupelistä paljon poikkea. Kilpailuissa käytetään erillisiä näyttökortteja, joilla valitaan pelitapa. Kisassa ei saa puhua eikä antaa minkäänlaisia fyysisiä merkkejä kaverille.
"Korttien avulla saa kaverille viestiä omasta pelistä, vähän samalla tavalla kuin pesäpallossa väriviuhkalla, mutta fyysisten merkkien käyttö johtaa hylkäykseen", Mämmelä tutustuttaa kilvan saloihin.
Jokaisen hiljaisen pelikierroksen jälkeen miesten leukaperät käyvät, kun peli puretaan lyönti lyönniltä auki kaverin kanssa. Vastustajaa ei arvostella, mutta oma pari saa oppia kestämään myös kritiikkiä, jos vaikka ennalta sovitut merkit ovat päässeet pelin jännityksessä unohtumaan.
"Isoilla kirjaimillakin joskus puhutaan, mutta rauha ei säry. Jos tunteet kuumenevat parit jäähdyttelevät kävelemällä pari kiekkaa pihalla", Hiltunen valistaa.
Älyn ja tuurin peli
Miksi tuppi, onhan noita korttipelejä joka lähtöön? Hiltunen sanoo, että peli on verissä ja muut myötäilevät. Mämmelä, pöytäseurueen nuorin ja toistaiseksi menestynein kilpailija äityy siteeraamaan veljensä analyysiä:
"Tämä on herrasmieslaji: samanlaista kuin shakki, mutta tässä tarvitaan myös tuuria."
Tuppi on yksinkertaisten miesten älypeli, jossa rukoillaan koko ajan, ettei tuurinjumala pyllistäisi. Ilman onnea ei peli kulje, vaikka kuin päätään vaivaisi. Paaso hoksauttaa myös pelin perusideasta. Lapin savottakämpillä syntynyt peli on ennen kaikkea seurustelumuoto.
Kilpailuissakin suurin osa valtakunnan 60-80 pelaajasta on mukana leikkimielellä. Päivällä kisataan vakavailmeisesti ja illalla jatketaan seurustelun merkeissä samassa pöydässä. "Douppaaminenkin on sallittua, etenkin kisarundin jälkeen."
Häkämiehen mielestä tuppikansa on yhtä suurta, leppoisaa perhettä, jota kortit vetävät puoleensa. "Kerta toisensa jälkeen on jännittävää katsoa, millaiset kortit käsiinsä saa. Ja niillä on koetettava tehdä parhaansa."
Häkämies on joukosta se, jolle kaveriporukassa viihtyminen ja pelin tuoma sosiaalisuus ovat kilpailemista tärkeämmät. Muu joukko yhtyy Häkän näkemykseen, mutta toteaa kisaamisen myös tyydyttävän miehistä kilpailuviettiä.
"Ja pääseehän kisamatkoilla irrottautumaan työstä", Hiltunen jutustelee.
Kisamenestyksen makuun päässyt Mämmelä muistuttaa kuitenkin kilpailemisen vakavuudesta: "Kärkipelaajien joukossa marginaalit ovat tosi pienet. Jatketaan nyt vain treeniä."