Kier­to­liit­ty­miä ja nättejä yk­si­tyis­koh­tia

KalevaOulunsalo Lentokentälle Oulunsalon keskustan läpi johtava tie on ollut täydellisen


Oulunsalo
Lentokentälle Oulunsalon keskustan läpi johtava tie on ollut täydellisen remontin kohteen, ja valmistumisen avajaisia vietettiin perjantaina. Kiertoliittymät ja kevyen liikenteen alitukset saavat kiitosta ammattiliikenteeltä.

Vuonna 2000 aloitettu Oulunsalon tiehanke käsittää liittymäjärjestelyt Pitkäkankaan, Karhuojantien, Hailuodontien, Vihiluodontien ja Oulunsalon kuntakeskuksen kohdilla. Lisäksi tien liepeillä kuntakeskuksen kohdalla tehtiin ympäristön kohennustöitä, Hailuodontien varteen rakennettiin kevyen liikenteen väylä.

Ennen tie meni tikkusuoraan liittymien halki, Nyt risteyksissä on kiertoliittymät. Ratkaisu parantaa ennen kaikkea Lentokentäntielle pääsyä, mikä ruuhka-aikoina oli erittäin hankalaa.

Oulun Aluetaksin hallituksen puheenjohtaja Pekka Lång pitää uusia järjestelyjä erittäin onnistuneina.

"Liikenne toimii nyt erittäin sujuvasti. On hyvä, että rakennettiin ympyröitä eikä liikennevaloja. Nyt näyttää, että ihmiset ovat oppineet ajamaankin kiertoliittymässä: virtaan mennään reippaasti, ja poistuttaessa vilkkua osataan näyttää ajoissa", Lång kehuu.

Hän sanoo, että lentokentälle menoa ja sieltä tuloa uudet järjestelyt hieman hidastavat, mutta kun kyyti tehdään lentokentäntieltä esimerkiksi Hailuodontielle, sieltä pois tulo on aikaisempaa paljon joutuisampaa.



Lisää kaistoja luvassa

Taksiautoilija Esa Kamula sanoo, että uusi tie hidastaa matkaa lentokentälle vain muutamia sekunteja. Sitä vastoin Hailuodontien risteyksestä Ouluun päin liikenne tahtoo olla hidasta.

"Tiellä on 80:n rajoitus, mutta varsinkin ruuhka-aikoina junnataan pitkissä letkoissa kuuttakymppiä. Aamuisin, kun lentokoneet purkautuvat, liikennettä on valtavan paljon. Kaksikaistaisella tiellä meno olisi paljon nykyistä sujuvampaa", Kamula esittää.

Oulun tiepiiri rakentaa ensi ja seuraavana vuonna lisäkaistoja Lentokentäntien ja Limingantien risteyksen kohdalle eli Rantavainiolle. Järjestelyllä helpotetaan liikenteen purkautumista risteyksessä.

Suunnittelupäällikkö Risto Leppänen Oulun tiepiiristä kertoo, että Lentokentäntielle on suunnitteilla lisäkaistat Hailuodontien ja Limingantien risteysten välille lähivuosina, mutta päätöstä niiden toteuttamisesta ei ole vielä tehty.

Suurta kasvua odotetaan sekä Oulunsalon kunnan asukasluvussa että lentoaseman liikennemäärissä. Jos ennusteet toteutuvat, vajaan parinkymmenen vuoden päästä tulee ajankohtaiseksi rakentaa uusi tie, joka kiertää Oulunsalon taajaman. Vahvin vaihtoehto sivuuttaa Oulunsalo Kempeleen puolelta, mutta myös pengertietä Kempeleenlahden yli on ehdotettu.

"Matka Oulunsalosta Ouluun on niin lyhyt, että oikotie ei sitä merkittävästi nopeuta. Tärkeämpiä tiekohteita löytyy varmasti", Pekka Lång tyrmää ajatuksen.



Kanjoni tiellä

Lentokentäntie on Oulun tiepiirin ja Oulunsalon kunnan yhteinen hanke. Kaikkiaan rakentamiskustannukset olivat noin kahdeksan miljoonaa euroa, josta tiepiiri maksoi viisi miljoonaa ja Oulunsalo kolme miljoonaa. Lisäksi Oulunsalo on tehnyt katu- ja kunnallisteknisiä töitä 1,5 miljoonalla eurolla.

Näyttävin paikka valmistuneessa tiessä on Sukellukseksi nimetty alitus, jossa leikattiin maata 600 metrin pituudelta 8,5 metriä syvälle. Vedenpitävä kaukalo tehtiin masuunihiekasta.

Perjantaina avajaisissa puhuivat ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki (kesk.), Oulunsalon kunnanjohtaja Tuomo Räihä ja Oulun tiepiirin tiejohtaja Erkki Myllylä.

Ilmoita asiavirheestä