Arkeologiset yleisökaivaukset Kierikkikeskuksessa koko heinäkuun ajan.
Kierikkikeskuksen arkeologisia yleisökaivauksia johtavaa Sami Viljanmaata voisi hyvällä syyllä tituleerata paikan omaksi Indiana Jonesiksi. Mieheltä kun luonnistuvat melominen, ansojen rakentelu, muinaisjousella ammuskelu ja tietenkin myös kaivaminen. Rajojen hakemisesta nauttiva mies juoksee maratoneja ja kuuluu tällä hetkellä maan huippuihin erävaellus- ja partiotaitokisoissa.
"Mutta toisin kuin Indiana, lentokoneita en valitettavasti ole päässyt korjaamaan. Pyöriä sen sijaan kunnostelin suurenkin määrän viime viikolla. Ja pieniä arkisempia seikkailuja elämääni tuovat kaksi poikaani", Viljanmaa juttelee.
Viljanmaan arkeologiaharrastus alkoi jo pienenä poikana perunapeltoa kaivellessa. Kyntäessä esiin nousikin tavaraa aina kirveen terästä hevosenkenkiin.
"Porkkanapenkistä löytyi kerran toisen maailmansodan aikainen alumiinista tehty sormus, jossa oli meripihkakoristeita. Mummolassa oli ollut aikoinaan jonkin aikaa saksalaisia, joten jokin hakaristikoristekin siihen oli värkätty", hän muistelee.
Vaikka alalla ei miehen mukaan olla juurikaan kateellisia toisen löytämistä harvinaisuuksista, hän myöntää olevansa silti sen verran pikkupoika, että itse kaivettu erikoisuus tuntuu aina mahtavalta.
Entä miltähän on mahtanut tuntua niistä arkeologeista, jotka pääsivät ensimmäisinä käsiksi sellaisiin suuriin aarteisiin kuin vaikkapa pyramidien hautakammiot?
"Tuskin se on tuntemuksena poikennut paljonkaan siitä, mitä meidän yleisökaivajamme kokevat. He voivat olla hyvinkin innostuneita löytäessään kvartsi-iskoksen, jonka kivikautinen ihminen on lyönyt yli 5000 vuotta sitten. Kuopalla vuosikausia kyykkinyt ei välttämättä riemastu siitä ihan samalla tavalla", hän myöntää mutta lisää, että esimerkiksi meripihkaesineet saavat konkarinkin naaman virneeseen pitkäksi aikaa.
Yleisökaivauksilla kenenkään ei tarvitse olla valmiiksi kaivajaguru. Mutta eikö ammattilaista pelota, että kokemattomat raaputtelijat runtelevat vahingossa mahdolliset löytönsä?
"Ei lainkaan. Homma sujuu oikein hyvin, olenhan siellä itse koko ajan seuraamassa. Mukana on pieniä lapsiakin, jotka ovat muuten erittäin tarkkoja kaivajia."
Arkeologin arkeen kuuluu paljon muutakin, kuin vain kuopan reunalla raaputtelua. Talvisin kirjoitellaan kaivausraportteja ja käsitellään löytöjä. Pienten saviastioiden palasten yhteenliimailu vaikuttaa melkoiselta palapeliltä, joten hyvät hermot ovat tarpeen.
"Jos kaivaukselta tehdään tuhat löytöä, ehkä kymmenestä viitsii kertoa medialle. Löydöistä noin 90 % on savenpalasia, palaneen luun sirpaleita ja kvartsi-iskoksia, kaikki muu on enemmän tai vähemmän erikoista", hän kertoo.
Elokuvat antavat arkeologiasta aika erilaisen kuvan, mutta löytyy niistä Viljanmaan mukaan jotain todellisuutta liippaavaakin.
"Toisinaan tehdään tosi hienoja ja jänniä löytöjä. Vainajia löytyy sekä kaukaa menneisyydestä että vähän lähempää", hän ynnää ja kertoo olleensa vastikään kaivamassa näitä jälkimmäisiä keskiaikaisella hautausmaalla. "Siellä niitä 1500-luvun kavereita pötkötteli pitkin ja poikin."
Natsit häiritsevät Indianan arkea elokuvissa, mutta tosielämän arkeologien vihollisia taitavat olla Viljanmaan mukaan ennemminkin niukat rahoitushanat - ja hieman myös ne korvan juuressä pörräävät kiusankappaleet. Kesän perushajuna tuppaakin olemaan elegantti Eau de Hyttysmyrkky.
Koska arkeologia tuntuu olevan Viljanmaalle työn lisäksi elämäntapa, Aku Ankassa seikkaileva Indiana Hopo ja muut alaan liittyvät sankarit lienevät hänelle vallan tuttuja.
"Kyllä Indiana Jonesit, National Treasure -elokuvat ja muut vastaavat kuuluvat ihan yleissivistykseen. Kai joku olisi jo pielessä, jos ne eivät kiinnostaisi!" hän tuumaa.
Eivätkä Viljanmaan taidot muuten tuohon alun listaan loppuneet. Hän on valmistanut muinaisasuja jo kahdeksan vuoden ajan ja naurahtaakin olevansa kivikautisen pukeutumisen suhteen aika fanaattinen. Mies ei suostu käyttämään edes nykyaikaisia kenkiä opastaessaan keskuksen vierailijoita Kivikauden kylässä.
"Ensimmäinen pukuni oli aika hirveä, mutta nykyään tätä ei tarvitse enää korjailla jatkuvasti. Monet tunnistavat minut paremmin nahka-asussa kuin ilman."
Mies vetää puvun ajoittain ylleen myös muualla kuin työpaikallaan. Pari viikkoa sitten hän ilmestyi asussaan Oulun keskustaan, löi rumpua ja jutteli ihmisille, jotka ottivat häneen kontaktia. Tempauksen tarkoituksena oli mainostaa Kierikkikeskuksen tarjontaa tuputtamatta sitä kuitenkaan väkisin kenellekään. Aurinkoisena iltana terasseilla istuneissa ihmisissä tapaus aiheutti monenlaisia reaktioita.
"Osa luuli minun olleen polttarimeiningeissä. Kun siinä juttelee kummallinen ilme naamallaan välillä itsekseen ja välillä ketunkallolle, saa hämmennettyä ihmisiä mukavasti!" Viljanmaa virnistää.