Haapajärvi
Kotiseutuneuvos Juha Eronen ottaa lasivitriinistä suojeluskunnan valakirjan. Yläpuolella katon rajassa komeilee lippu, jota suojeluskuntalaiset käyttivät marsseillaan. Kumpikin esine on sellainen, jonka säilyttämiseen sotien jälkeen liittyi suuri riski.
Kaikkia suojeluskunnan käytössä olleita esiteitä ei kuitenkaan lähetetty viranomaisten vaatimusten mukaisesti Kokkolaan lajiteltavaksi ja roviolla poltettavaksi. Vaikka osa varsinkin vanhemmista suojeluskuntalaisista pelkäsi joutuvansa Siperiaan luvattoman tavaran hallussapidosta, esineitä on alkanut löytyä ihmisten kätköistä. Tosin vasta aivan viime vuosikymmenen aikana - Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
Nyt tuota esineistöä säilytetään Haapajärven kirjaston, joka sotiin asti toimi suojeluskuntatalona, yläkerrassa sijaitsevan suojeluskuntaupseerien entisessä ruokahuoneessa. Paikka on talon toisessa kerroksessa, minne sisäänpääsy on sisäpihan puolelta.
"Kun suojeluskunnan talo paloi 1936, oletettiin, että valakirja oli palanut. Mutta se olikin yksityisen ihmisen - Pekka Sankarin - hallussa. Hän piti sitä piilossa ja vasta 50 vuotta sodan jälkeen hän uskalsi ottaa sen esille. Tästä näkee, että ensimmäinen valatilaisuus Haapajärvellä oli 17.11.1917", Juha Eronen kertoo selaillessaan kirjaa .
Valakirjaan on merkitty kaikki haapajärviset suojeluskuntalaiset, jotka vannoivat pyhän valan toimia isänmaan puolesta ja alistua sotilaalliseen järjestykseen ja kuriin. Luettelo on pitkä. Eronen löytää nimilistasta monta yhä elossa olevaa paikkakuntalaista.
Myös vapaussotien rintamamiesliiton lippu, jota suojeluskuntalaiset käyttivät itsenäisyyspäivän juhlissaan ja marsseillaan, löytyi kuin ihmeen kaupalla. Sitä oli säilytetty Pohjoismaiden Yhdyspankin paikalliskonttorin holvissa.
Paluu juurille
Pikkumuseon tai itsenäisyyden perinnehuoneen, joksi Juha Eronen paikkaa kutsuu, nimeksi on annettu Suojalukko. Se viittaa suojeluskuntaan, sillä suojeluskunnan talosta käytettiin aikoinaan samaa nimeä.
Esineitä tarkastellessa matkataan nopeasti Suomen itsenäistymisen alkuvuosiin. Paikallinen suojeluskunta perustettiin muutamaa päivää ennen valakirjassa mainittua ensimmäistä valatilaisuutta. Perustamiskokous oli dramaattinen.
Nuorisoseuran talolla Kaunistossa oli 500 ihmistä käsittänyt väenkokous, jossa nousi esille ajan hengen mukaisesti vaatimus Suomen irrottautumisesta Venäjästä. Tilaisuudessa oli tarkoitus perustaa järjestyskaarti, tosin se naamioitiin palokunnan perustamiseksi. Olihan vielä tuohon aikaan Karjalahden kartanossa venäläistä sotaväkeä.
Väenkokoukseen osallistuneet työväenliikkeen ihmiset eivät kuitenkaan hyväksyneet aseilla varustettua palokuntaa. Kokous hajosi. Kannattajat jäivät saliin ja vastustajat marssivat ulos. Tapahtui jako, joka johti sekä suojeluskunnan että työväen urheiluseuran taakse kätkeytyneen kaartin perustamiseen.
Valta suojeluskunnalla
Suojeluskunta otti paikkakunnalla järjestysvallan käsiinsä ja sai toiminnalleen kuntakokouksen siunauksen. Ne työväenliikkeen ihmiset, jotka eivät noudattaneet yleistä kutsuntakäskyä, vangittiin ja vietiin Kokkolan ja Kannuksen vankileireille. Yksi heistä tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin.
Museohuoneen pieneen tilaan on saatu koottua kattava katsaus suojeluskunnan ennen sisällissotaamme alkaneesta ja välirauhansopimukseen päättyneestä historiasta. Helminä esineet, joita ei ollut lupa pitää hallussa enää viime sotien jälkeen.
Erityisen suurta lämpöä Juha Eronen tuntee pientä sotilaspoikanukkea kohtaan. Nuken päällä on sotilaspojan puku. Kengät ja puvun kaula-aukosta pilkistävä paita ovat hänen omiaan. Samoin kaulasta roikkuva asekätkentäkiikari. Hänen pukunsa kului puhki käytössä.
Haapajärvellä sota-aikana majailleet saksalaiset eivät jättäneet paikkakunnalle jälkeäkään. Mutta ikään kuin muistutukseksi heidän vierailustaan Haapajärven Kaunistossa ja Kuusaan koululla perinnehuoneeseen on monen mutkan kautta saatu saksalaisten käsivarsissaan käyttämä hakaristinauha.
Juha Eronen uskoo suojeluskunta-aikaan liittyviä esineitä vielä löytyvän ihmisten nurkista, vaikka ne alkavat olla jo kortilla.