Punainen mies on ihan äimänkäkenä!
Hänellä on ainakin äimän näköinen vekotin kädessään. Ilmeisesti hän on tarvinnut sitä hetkeä aiemmin.
Toisessa kädessään hän pitelee irtileikattua omaa kieltään, jonka on vaihtanut merkilliseen tietokoneliuskaan. Tietokoneliuskan kiinnittämiseen kielen paikalle on äimä ollut tarpeen.
Olennon suusta purkautuu merkillistä riimukirjoitusta, jota on mahdotonta tulkita.
"Ei kukaan tiedä, mitä teksti merkitsee", vahvistaa mies, joka maalasi tarkasteltavana olevan tietoyhteiskuntaa arvostelevan teoksen. Ei tiedä kukaan muu kuin hän, Viron kuvataide-elämän ikuinen kapinallinen Jüri Arrak.
Siinä missä Arrak arvosteli Neuvosto-Eestin aikoina rajusti kommunismia tuotannossaan ja sai siitä hyvästä nimikkeen "meidän aikamme Goya", siinä hän käy nyt yhtä palavasti informaatioyhteiskunnan rakastamien puolityhjien sisältötuotantojen kimppuun.
Poolik teade - puolitotuuksia on kirjoitettu myös tuon tuoreen maalauksen vasempaan ylänurkkaan. Arrak ei ensialkuun välttämättä hyväksy selitykseksi suomalaista yhdyssanaa puolitotuuksia, mutta siitä on lähinnä kuitenkin kysymys, ainakin propagandamerkityksessä.
Eihän propagandassakaan tarvitse valehdella, kerrotaan vain jonkun asiat hyvät puolet ja jätetään huonot kertomatta. Tai päinvastaisessa tapauksessa kerrotaan vain huonot puolet asiasta ja unohdetaan kertoa hyvät puolet siitä.
Tämän tulkinnan puolitotuuksista myös Arrak hyväksyy.
Idea ikiomasta kielestä syntyi Norjassa
Norjan taannoisella näyttelymatkallaan taiteilija sai idean ikiomasta riimukirjoituksesta, jota kukaan muu ei osaa tulkita. Ei ainakaan vielä nyt, kun teos, jossa tätä uutta riimukirjoitusta esiintyy, ei ole ollut näyttelyissä tulkintayritysten kohteena.
Teoksessaan, jossa outoa tekstiä purkautuu punaisen tuulitukan suusta, Arrak arvostelee avoimesti nykyistä tietokone- ja informaatioyhteiskuntaa ja sitä, että nyky-Virossakin riittää puhetta loputtomiin mutta ei tekoja. Hän jatkaa: "Nykyään ei tehdä taidetta vaan puhutaan taiteesta. Minä puhun ja teen."
Arrakin yhteiskuntakriittistä taidetta on lähdössä maaliskuussa näyttelyyn kahteen budapestiläiseen galleriaan. Puolitotuudet saavat seuraa gobeliineista, joita arkangelilaissyntyinen, Unkariin naitu Olga Dunitjeva on tehnyt jo 1980-luvun lopulta lähtien Arrakin aiheista.
Tätä näyttelyä ovat olleet edistämässä sekä Unkarin kulttuuriministeri että Viron ulkoministeri.
Pian 70 vuotta täyttävän ja juhlanäyttelyään myös Tallinnaan suunnittelevan Arrakin toinen ensi vuoden ulkomainen näyttely suuntautuu Krakovaan.
Kuvataiteilijalla, joka haaveili Neuvosto-Eestin vuosina pääsevänsä joskus ulkomaille, on nykyään kanttia sanoa, että yleensä aina eri maiden suurlähettiläät kiinnostuvat hänen teoksistaan, ja siitä ne näyttelyt sitten lähtevät. Ja tietysti hän itse näyttelyittensä matkassa.
Puolassa ensi vuoden lokakuussa avattava näyttely sai alkunsa, kun Puolan Viron suurlähettiläs kiinnostui Arrakin voimallisesta taiteesta ja sanoi organisoivansa hänelle näyttelyn Krakovaan. Arrak kyllä maalaa ja tekee voimakkaita hiilipiirroksiaan, mutta hän ei enää halua itse organisoida ulkomaisia näyttelyjään. Hänellä ei ole sellaiseen tarvetta.