Siinä hän taas on. Tuo viiksekäs, hieman sotkutukkainen mysteerien mies erikoisessa, mustassa nahkatakissaan, jota suomalaisen vaatesuunnittelun auktoriteetti Jaakko Selin tuskin pitäisi erityisen eleganttina.
On maanantaiaamu, ja yleisolemukseltaan Oleg Znarok muistuttaa enemmän ostravalaista taksikuskia kuin Venäjän jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajaa.
Latvialainen Znarok on jälleen ilmestynyt Imperial-hotellin ravintolaan, jossa hän nauttii aamiaisen naisystävänsä kanssa. Tai yrittää nauttia.
Kun Znarok hakee automaatista kahvia, hänen viereensä pelmahtaa venäläisiä kisaturisteja, joista toinen haluaa lippalakkiinsa nimikirjoituksen, toinen yhteiskuvan.
Onnistuu, ei ongelmaa. Bis prabl’Em.
***
Venäjällä Znarok on suosionsa huipulla. Venäläisille hän on mies, joka johdatti maan maailmanmestariksi Minskin keväässä, vain kolme kuukautta Sotshin olympialaisten katastrofin – puolivälierän Suomi-tappion – jälkeen.
Kaikki muistavat, miten Znarok näytti MM-välierän melskeissä kurkunleikkauseleen Ruotsin apuvalmentajalle Rikard Grönborgille ja sai toimitsijakiellon, joka piti miehen sivussa loppuottelusta.
Znarokin toiminta oli pöyristyttävää, mutta Venäjällä hänen maineensa vain kasvoi. Znarok on omassa työympäristössään yhtä häikäilemätön kuin Venäjän presidentti Vladimir Putin.
Znarok kumartelee vain Putinia, MM-kisoissa ei ketään.
***
Koruna ajatuksistasi, toveri Oleg? Ostravan illan tummuessa istut usein Imperial-hotellin terassilla, poltat savukkeita, katsot vastapäisen kasinon välkkyviä valoja ja mietit syntyjä syviä.
Olet, kaikella kunnioituksella, toisinaan sen näköinen kuin kantaisit harteillasi koko äiti-Venäjän maallisia murheita.
Pohditko viivelähtöjen syvintä olemusta vai sittenkin sitä, millaisessa lastentarhassa joudut hyvin palkattua ammattiasi harjoittamaan?
Niin. Kuherruskuukautesi Venäjän päävalmentajana on ohi. Sinulle on kaikkien edeltäjiesi tavoin valjennut, että elämä venäläisten kiekkodiivojen kanssa on täysin arvaamatonta.
Kun piirrät ennen peliä taktiikkataululle kuvioita, tiedät, että niillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä. Kun ottelu kaukalossa alkaa, Ilja Kovaltshuk tekee asiat juuri niin kuin häntä itseään huvittaa. Joskus huvittaa, yhtä usein ei.
Ongelmasi ei ole vain Kovaltshuk, vaan se, että joukkueesi on täynnä individualisteja, jotka haluavat ratkaista ottelut kuljettamalla kiekon maaliin. Malkin, Panarin, Mozjakin, Tarasenko, Dadonov, Shipatshov, Tihonov, Plotnikov...
Me tiedämme, Oleg. Heitä kaikkia on hyvin, hyvin vaikea pitää tyytyväisenä.
Ehkä leikittelet Imperialin terassilla ajatuksella siitä, miten hieno olisi valmentaa taas ryhmää, jossa yksikään yksilö ei ole joukkuettaan suurempi.
Sellainen on tiistai-illan vastustajanne Suomi.
Kirjoittaja on Kalevan urheilutoimittaja.