Pallopelit olivat alakouluikäisen pojan suurin rakkaus. Lyhyt, hentorakenteinen nassikka halusi pelata päivät pitkät, oli kyseessä sitten jalkapallo, jääkiekko tai mikä tahansa joukkuepeli.
Poika pursusi pienestä pitäen voittamisen nälkää. Periksi ei voinut antaa, ei varsinkaan tappioasemassa.
Voiton hintana oli joskus hetkellinen kunnian menettäminen.
Gothia cupissa, jalkapallon kansainvälisessä junioriturnauksessa, poika ei malttanut pyytää vaihtoa, vaikka suurempi hätä kolkutteli kalsareita. Tärkeintä oli hoitaa homma kentällä. Ei haitannut, vaikka pelishortsien takapuoli sai loppuminuuttien ajaksi ruskean lisäsäväyksen.
Poika oli sosiaalinen ja suosittu. Ei ollut yllätys, että tietyssä iässä tytöt alkoivat kiinnostaa. Pelimies tai ei, urheilun edelle heitä ei sopinut silti asettaa.
Pojalla oli mahdollisuus päästä tanssimaan limudiskon viimeiset hitaat kädet suosikkityttönsä takataskuissa, mutta hän jätti tilaisuuden käyttämättä. Pojalla oli tulipalokiire polkea pyörällään kotiin katsomaan Urheiluruutua. Sitä ei voinut missata, ei koskaan eikä mistään hinnasta.
Vaasalaisen lapsuudenystävän tarinoista – värikynällä tai ilman – tunnistaa kyllä Mikko Mannerin. Kärppäluotsin perusluonne ei ole muuttunut reilussa 30 vuodessa, vaikka perhe ja lapset ovat pehmittäneet arvomaailmaa.
44-vuotiaan Mannerin silmistä kiiluu yhä palava intohimo urheilua kohtaan. Paikka on vain vaihtunut kentältä penkin taakse.
Debyyttikausi päävalmentajana Liigassa poiki uskottavuuden ja arvostuksen. Kukaan tuskin kyseenalaistaa enää pohjalaisen kykyä ohjata suomalaisen kiekkoilun suurlaivaa.
Menestys toi itseluottamusta, valtavan määrän uskoa omaan osaamiseen. Manner tietää nyt konkreettisesti, että hänen pelaajaläheisellä, rohkealla pelitavallaan voi paitsi viihdyttää, niin myös kiihdyttää muilta karkuun.
Mannerilla on kolme on kotia: kaksi asuntoa ja yksi koppi. Raksilan jäähallin syövereissä, Kärppien pukuhuoneessa, hän voi olla yhtä lailla oma itsensä kuin Oulun- ja Vaasan-kotinsa sohvalla.
Partasuisella päävalmentajalla on mestaruuden tuomaa auktoriteettia. Poikkeuksellisen yhtenäisen joukkuehengen siemen piilee kuitenkin välittämisessä. Manner haluaa vilpittömästi, että jokaisella pelaajalla on aidosti hyvä olla. Johtajan näyttämä esimerkki heijastuu laajalle ja tarttuu.
Mannerin valmentajaura osoittaa kohti suurempia areenoita. Sitä ennen on voitettavana vielä yksi tai kaksi mestaruutta Kärppien kanssa.
”Rakastan jääkiekkoa, mutta se ei ole maailman tärkein asia. Jos menee penkin alle ja epäonnistun, voin aina luikkia takaisin Vaasaan.”
Ystäville Manner on aina sama Mikko, kiekkosaavutuksista tai kakkakommelluksista välittämättä.