Kolumni

Ki­du­tuk­sen vas­tai­nen ko­mi­tea­voi­si poiketa van­hus­ten­kin luo

Vessaan pääsemättömyys ja virtsantuoksuisessa huoneessa nukkuminen ovat epäkohtia, josta Euroopan neuvoston alainen Kidutuksen vastainen komitea (CPT) on huomauttanut Suomea jo monta kertaa. Hyvä, että on huomauttanut. Tilanne taitaa parantua, tosin kovin hitaasti.

Vessaan pääsemättömyys ja virtsantuoksuisessa huoneessa nukkuminen ovat epäkohtia, josta Euroopan neuvoston alainen Kidutuksen vastainen komitea (CPT) on huomauttanut Suomea jo monta kertaa. Hyvä, että on huomauttanut. Tilanne taitaa parantua, tosin kovin hitaasti.

CPT on huolissaan vangeista, sillä sen tehtävänä on valvoa vapautensa menettäneiden oikeuksia ja kohtelua. Jos komitean muodostavilla lakimiehillä, lääkäreillä, psykologeilla ja parlamentaarikoilla sattuisi seuraavalla Suomeen suuntautuvalla paljusellien laskemisretkellään jäämään luppoaikaa, voisivat he kenties piipahtaa yksin asuvan, puoleksi halvaantuneen dementikon luona.

Mutta varoittaa pitää: siellä voi haista muukin kuin vieno virtsanleyhähdys. Kun puolessa Suomen kunnista kotiapua on tarjolla sitä tarvitseville liian vähän, ruoat pilaantuvat jääkaappiin ja erinäiset eritteet tahraavat lattiat.

Pienipalkkaisella kunnallisen kotiavun tuojalla on aikaa viivähtää vanhuksen luona ehkä 20 minuuttia. Leppoisalle turinatuokiolle pullakahvien kera ei ole tilaa, kun tehokkuutta mitataan yhä tarkemmin euroilla ja minuuteilla.

CPT kertoo tehtävänään olevan auttaa vahvistamaan rajalinjaa, joka erottaa hyväksyttävän kohtelun tai käytännön sellaisesta, joka ei ole hyväksyttävää. Komitea muistuttaa, että huono kohtelu on lievimmilläänkin ristiriidassa sivistyneen käytöksen kanssa.

CPT valvoo siis vapautensa menettäneiden oikeuksia. Moni vanhuskin sopii tuohon määritelmään. Jos komiteassa ei uskota, että ikääntyneillä hyvinvointi-Suomen rakentajilla on paha olla, heille voidaan kertoa, että joka toinen päivä yli 65-vuotias kansalainen lähtee elämästä oman käden kautta.

Jokunen vuosi sitten tehdyssä kyselyssä 70 prosenttia vanhustyöntekijöistä oli havainnut vanhusten huonoa kohtelua. Joka kolmas vanhainkodissa asuva on aliravittu, kotona asuvien tilannetta voidaan vain arvailla. Moni käyttää sopimattomia ja turhia lääkkeitä.

Hallitusohjelmassakin korostetaan kotihoidon tärkeyttä. Ilmaisusta "mahdollisimman pitkään kotona" on tullut vanhustenhoidossa tiuhaan toisteltava ilmaisu, joka koetaan vain myönteisenä. Jos tuota pitsiverhoa hieman raottaa, näkyy muutakin kuin hymyilevä mummo, pelargonia ja kiikkutuoli.

Mahdollisimman pitkään tarkoittaa monen vanhuksen kohdalla liian pitkään. Suurin osa ikääntyneistä asuu yksin, vailla juttuseuraa ja ulkoiluttajaa. Pelkkä tuttu ympäristö ei tuo laatua elämään, jos sen ehtoopuoli vietetään aliravittuna, ulkoilematta, vaippojen vankina ja lian keskellä.

Apua saadakseen pitäisi jaksaa selvittää, soittaa, käydä ja vaatia. Sitten pitää vielä jaksaa maksaa.

Laitoksissakin on ongelmansa. Yleensä ne johtuvat kiireestä eli liian vähäisestä työntekijöiden määrästä. Se epäkohta on muutettavissa poliittisin päätöksin. CPT:n mukaan ihmisten huono kohtelu vahingoittaa myös sitä harjoittavaa. Siis päättäjiä, viranomaisia, meitä kaikkia.

Vanhustenhoidon isoja kysymyksiä ei ratkaista helposti eikä halvalla. Vuoteen 2030 mennessä 75-vuotiaidemme määrä kaksinkertaistuu. Vaikka heitä kuinka pidettäisiin kotona mahdollisimman pitkään, eivät he selviä ilman apua. Yhteisöllisyyttäkin tarvitaan, mutta talkootyön varaan ikäihmisiä ei voida jättää.

petri.hakkarainen@kaleva.fi