Ilmari Kiannon Viena-kirjoja ei tunneta Venäjän Karjalassa senkään vertaa kuin vienalaisen Jaakko Rugojevin (1918-1993) tekstejä Suomen puolella. Suomussalmella toimiva Kianto-instituutti yrittää parantaa tilannetta, ja se järjesti viikonloppuna Kostamuksessa seminaarin Vienan Karjala Ilmari Kiannon ja Jaakko Rugojevin elämässä ja teoksissa.
Kianto-instituutti on tilannut karjalaiselta kirjailija Pauli Leontjevilta (s. 1938) käännösvalikoiman Kiannon matkakertomuksista Vienassa. Pieni venäjänkielinen teos Ilmari Kianto Vienan Karjalassa julkaistaan 30. lokakuuta Suomussalmella pidettävä matkakirjallisuusseminaarissa.
Kiannolta on käännetty venäjäksi vain Punainen viiva. Hänen Vienan matkakuvauksensa olivat neuvostoaikana poliittisesti sopimattomia, mutta nyt niitä voi lukea vanhan Vienan Karjalan luonnon ja elämän kuvauksina.
Monta matkaa
Vienan Karjalaan
Raija-Liisa Kianto, kirjailijan nuorin tytär, kertoi seminaarissa isänsä lukuisista Vienan-retkistä. Ensimmäistä kertaa hän kävi siellä 18-vuotiaana ylioppilaana vuonna 1892, käveli Suomussalmelta Vuokkiniemen praasniekkaan ylioppilaslakki päässä, tuohikontti selässä, pieksut jalassa, revolveri vyöllä ja pahkasauva kourassa. Kiinnostus Vienaan heräsi Elias Lönnrotin ja vienalaisten laukkukauppiaitten kautta.
"Ilmari Kianto ihastui Vienaan ja kävi siellä lukemattomia kertoja ja kirjoitti seitsemän kirjaa Vienasta. Niistä tärkein on vuonna 1915 ilmestynyt Vienan virroilta, Karjalan kankahilta, jonka Pauli Leontjev aikoo kääntää venäjäksi."
"Kiannon kirjat sisältävät historiallista tietoa Vienan oloista aikana, jolloin muut eivät kirjanneet sitä. Uskon, että jos Kiannon teoksia käännetään venäjäksi, ne tulevat laajemmin tietoon Karjalassa", Raija-Liisa Kianto arvioi.
Rikas ja rakas
Kiannon kieli
Pauli Leontjev tutustui Kiannon kirjoihin työskennellessään Kostamuksessa siihen aikaan, kun kaupunkia ja kombinaattia rakennettiin. Suomalaisten rakentajien kirjastossa oli Punainen viiva ja Ryysyrannan Jooseppi.
Kiannon Vienan teksteihin hän pääsi käsiksi myöhemmin, kun Suomussalmen kulttuurijohtaja ja Kianto-tutkija Jalo Heikkinen lahjoitti hänelle näitä kirjoituksia.
"Ihailen Kiannon kieltä. Se on meidän pohjoisen Vienan kieltä. Olen pienenä kuullut samoja lauluja Joukahaisesta ja Väinämöisestä, joita Kiannollekin laulettiin, samalla tavalla karkealla ja jyrisevällä äänellä. Kianto kuvaa osuvasti Vienan maisemia ja luontoa, polkuja ja soutumatkoja, jotka ovat minullekin niin tuttuja, kun 14-vuotiaasta asti jouduin kävelemään reppu selässä metsätöihin."
"Kiantoa ei voi kääntää rakastamatta hänen tekstiään. Kiannon kieli on runoutta, ja luonnossa kaikki on runoutta, ei proosaa."
Leontjev on kääntänyt vähän myös Pentti Haanpään tekstejä. Haanpään venäjännökset eivät hänen mielestään tee oikeutta tekstille. Ne ovat vain venäjänkielisiä kertomuksia Haanpään kertomuksista, eivät Pentti Haanpäätä.
"Olen kääntänyt vaikkei kukaan olisi tilannutkaan. Ennen politiikka esti julkaisun, nyt rahan puute", Leontjev sanoi.
Leontjevia on mainittu Rugojevin ja Ortjo Stepanovin seuraajaksi Vienan kirjallisuuden merkkimiehenä. Hän on julkaissut pienimuotoisia tekstejä ja toiminut lehtimiehenä sekä osastonjohtajana Karjalan kirjailijaliitossa.
Suomi suureksi,
Viena vapaaksi
Pauli Leontjev pohti, millainen Viena olisi nyt, jos Kiannon ja muiden suomalaisten Vienan vapauttajien Uhtuan unelmat olisivat toteutuneet. Dosentti Kari Sallamaa kertoi seminaarissa Kiannon poliittisista pyrkimyksistä liittää Viena Suomeen.
"Kianto oli idealisti. Hänelle Viena edusti puhdasta luonnollista elämää ja neitsyyttä, Suomi taas oli liiankin sivistynyt ja oliko Suomi sitten huora. Hän ihaili naiivisti Vienan puhtaita neitoja, jotka olivat vaarassa turmeltua. Turmelijoina eivät uhanneet ryssät, vaan suomalaiset miehet."
"Kianto ei voinut käsittää, että kiestinkiläisille oli englantilaisten tarjoama ruoka tärkeämpi kuin suomalaisten tarjoama vapaus ja 'leivän haju huumasi musikat, joiden jaloissa alkoi kiemurrella bolshevismin käärmeitä'", Sallamaa lainasi.
Sallamaan mukaan Ilmari Kianto oli Vienan vapautushankkeissa idealistinen propagandamies, jonka piti vakuuttaa rahvas valloittajan puolelle. Muut vapauttajat eivät menneet Vienaan puolustamaan neitojen siveyttä, vaan ottamaan haltuunsa Vienan metsät ja raaka-aineet.
Nuori Rugojev-tutkija Lidia Nazarova valotti Jaakko Rugojevin tuotantoa, joka kietoutuu hänen kotiseutuunsa Kostamukseen ja häneen omaan elämäänsä. Nazarova laatii väitöskirjaa Rugojevin runoudesta.
"Rugojev on runoilijana tosi karjalainen. Osa hänen neuvostoaikaisista teksteistään on paatoksellista runoutta ja aikansa elänyttä, mutta paljon on sellaistakin, mikä puhuttelee nykylukijaa. Esimerkiksi luonnonsuojelu ja ympäristöaiheet kiinnostivat häntä, sillä edistys häiritsi luontoa jo Rugojevin aikana."