Korkein hallinto-oikeus antoi keskiviikkona päätöksen, jonka mukaan suojelupoliisi toimi oikein, kun se ei ole julkistanut niin sanottua Tiitisen listaa. Päätös aiheutti välittömästi kitkeriä vastalauseita joidenkin tutkijoiden ja poliitikkojen piirissä. Heidän mielestään julkistamiselle ei ole esteitä. Päinvastoin, salaaminen lisää jo ennestään mahdottomaksi mennyttä arvuuttelua listalla olevista henkilöistä.
Listan uskotaan sisältävän niiden henkilöiden nimiä, jotka pitivät yhteyttä entisen Saksan demokraattisen tasavallan edustajiin. Supo sai nimet kevätkesällä 1990. Itä-Saksa oli silloin jo romahtanut.
Silloinen tasavallan presidentti Mauno Koivisto ja Supon päällikkö Seppo Tiitinen päättivät salata nimilistan. Vuonna 2007 molemmat muuttivat kantansa. Heidän mielestään tarvetta salaamiselle ei enää ollut. Samaan kantaan päätyi myös Helsingin hallinto-oikeus vuonna 2008.
KHO:n perustelut ovat juristeriaa pahimmasta päästä. Päätöksen mukaan ei ole julkisuuslain tarkoittamalla tavalla ilmeistä, "että tiedon antaminen puheena olevasta asiakirjasta ei vaaranna valtion turvallisuutta". Eli julkistaminen vaarantaisi valtion turvallisuuden.
Kun perusteluissa näin pitkälle mennään, olisi voinut sanoa loputkin: listalla on aktiivisia korkean tason poliitikkoja, joiden nimien julkistaminen vaarantaa Suomen toimintakyvyn kansainvälisillä forumeilla. Siitähän on kysymys.
KHO:n kannan nimien salaamisesta voi osittain hyväksyä, kun tiedossa on, millaista Itä-Euroopan sosialistivaltioiden diplomatia aikoinaan oli. Luultavasti ainakin muutama listan henkilöistä olisi tullut julkisuudessa aiheetta leimatuksi maanpetturiksi. Itäsaksalaiset diplomaatit koettivat miellyttää pääkaupunkiaan, jolloin raportteihin kirjattiin korostetusti ohikiitäviä tapaamisia korkea-arvoisten suomalaisten kanssa.
Väärään kontekstiin sijoitettuna hyvinkin viaton cocktail-tapaaminen saadaan näyttämään suorastaan rikolliselta. Luultavasti tämä on KHO:n päätöksen taustalla. Se on halunnut välttää julkisen leimaamisen, etenkin kun ne motiivit, joilla nimet ovat listalle päätyneet, voidaan helposti kyseenalaistaa.
Oikeuskäsittelyn lopputulos on valtion turvallisuuteen viittaamisen vuoksi pahin mahdollinen. Päätös ei poista epäluuloja. Ja juuri KHO:n päätöksen muotoilu on se viimeinen syy, jonka vuoksi Tiitisen lista pitää saattaa heti julkiseksi, tavalla tai toisella. On nimittäin niin, että julkistaminen on kaiken keskustelun ja oikeudenkäyntien jälkeen takuulla pienempi paha kuin salaaminen.
Samalla mitataan suomalaisen yhteiskunnan kypsyys. Joko kylmän sodan aikaa voitaisiin Suomessa käsitellä kiihkotta ja ilman noitavainoja? DDR ja Neuvostoliitto on sullottu historian roskatynnyriin. Jos nyt joku tai jotkut ovat mielistelläkseen tietoja rajan taakse vuotaneet, he ovat samalla päässeet aitiopaikalta todistamaan ihannejärjestelmiensä romahtamista.
Paljon pahempaa rangaistusta ei kukaan voi saada.