Ke­vät­muut­to on sel­väs­ti myö­häs­sä

Kevätmuutto on selvästi jäljessä viime kevään aikataulusta. Viime vuonna oli 9. huhtikuuta mennessä tehty Pohjois-Pohjanmaan ensihavainnot muun muassa tukkasotkasta, jouhisorsasta, taivaanvuohesta ja pajusirkusta. Nyt yhtään näistä lajeista ei ole vielä saapunut maakuntaan.

Töyhtöhyyppiä on nähty Etelä-Suomessa jo satojen lintujen parvina.
Töyhtöhyyppiä on nähty Etelä-Suomessa jo satojen lintujen parvina.
Kuva: Veli-Pekka Viklund

Kevätmuutto on selvästi jäljessä viime kevään aikataulusta.

Viime vuonna oli 9. huhtikuuta mennessä tehty Pohjois-Pohjanmaan ensihavainnot muun muassa tukkasotkasta, jouhisorsasta, taivaanvuohesta ja pajusirkusta. Nyt yhtään näistä lajeista ei ole vielä saapunut maakuntaan.

Tuiki tavallisista lajeista huomiota herättävin puute lienee västäräkki. Birdlife Suomen Tiira-havaintopalvelun mukaan viime vuonna kevään ensimmäinen västäräkki nähtiin aprillipäivänä, ja huhtikuun ensimmäisen viikon aikana havaintoja kertyi kolmisenkymmentä.

Nyt odotellaan vielä sitä ensimmäistä pyrstönheiluttajaa.

Monena vuonna västäräkin Pohjois-Pohjanmaan ensihavainto on tehty maaliskuun puolella.

Peippoja, vihervarpusia ja mustarastaita hakeutuu usein ruokinnoilla huhtikuun alkupäivinä - tänä vuonna nämäkin lajit ovat harvassa.

Aivan autiota ei kuitenkaan lintumaailmassa ole. Merimetsojen ja monien petolintujen muutto on alkanut.

Töyhtöhyyppiä voi jo nähdä sulilla pelloilla tai muuttolennossa, vaikka lajin pääjoukot ovatkin vielä Etelä-Suomessa.

Myös sepelkyyhkyt aloittivat muuttonsa huhtikuun alussa.

Laulujoutsenet ovat karaistuneita lintuja, ja niitä matkaa pohjoiseen jo runsaasti. Joutuisimmat joutsenet ovat ehtineet jo Inariin asti. Perämerelle harvinaiseksi pesimälajiksi vakiintuneita kyhmyjoutsenia on uinut Raahen vesillä ja alkuviikosta pari lintua Oulujokisuistossakin.

Hieman harvinaisemmista linnuista on havaittu muutama harmaahaikara, luotokirvinen ja isolokkeja.

Viime vuosina ilahduttavasti yleistyneitä uuttukyyhkyjä on nähty monin paikoin.

Kylmät yöt pidättelevät kuitenkin monia lajeja etelämpänä. Kun pääsiäiseksi luvataan lämpenevää, on tiedossa melkoinen muuttolintujen ryntäys Etelä-Suomesta. Satoja metsähanhia ja tuhansia töyhtöhyyppiä on etelärannikolla lähtövalmiudessa.

Lintujen tarkkailua Oulun korkeudella helpottaa se, että sulaa vettä ja paljaita peltoalueita on tarjolla rajoitetusti. Lintuharrastajan kiikariin muuttajat löytynevätkin näiltä paikoilta levähtämästä ja ruokailemasta.

Aamun tunteina voi myös nähdä tavallista vilkkaampaa muuttoa, kun kylmän jakson aikana etelään kerääntyneet linnut suuntaavat pesimäseuduilleen.

Marraskuussa uutisoitiin turkulaisväitöksestä, jonka mukaan ilmastonmuutos aikaistaa lintujen saapumista. Turun yliopistossa väitelleen Kalle Rainion mukaan useimmat muuttolintumme ovat selvästi aikaistaneet saapumistaan keväällä. Erityisesti leutojen talvien jälkeen valtaosa muuttajista saapuu keskimääräistä aikaisemmin.

Nyt on helppo havaita, että parin viikon kylmä jakso voi nollata tämän varhaistumisen helposti. Toisaalta satunnaiset kylmät alkukeväät eivät kumoa yleisempää kehitystä muuton varhaistumisesta.

Tänäkin vuonna säät ehtivät muuttua vielä monta kertaa, ja muuttoaikataulu saattaa normalisoitua lämpöaallon myötä nopeastikin.

Tiedot on koottu Birdlife Suomen
Tiira-havaintopalvelusta ja
Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen
yhdistyksen www-sivuilta.

Ilmoita asiavirheestä