Kevät tulee sii­vil­lä

Muuttolinnut ovat viimein näillä lämpimillä rynnistäneet toden teolla meidän korkeuksillemme, ja arkisia havaintoja voi tehdä missä vain.

Lintujen kevätmuutto näkyy Tyrnävän-Tupoksen pelloilla.
Lintujen kevätmuutto näkyy Tyrnävän-Tupoksen pelloilla.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Muuttolinnut ovat viimein näillä lämpimillä rynnistäneet toden teolla meidän korkeuksillemme, ja arkisia havaintoja voi tehdä missä vain. Parhaiten muuttolintujen makuun pääsee Oulun eteläpuolen lakeuksilla Tyrnävällä, Limingassa ja Lumijoella.
Tienvarsien pellot ovat suurin piirtein täynnä joutsenia ja metsähanhia. Kurjet ovat sen verran varovaisempia, että niitä ei ihan tien varsilla näy. Kun katseen suuntaa hieman kauemmaksi pelloille, löytää useita ryhmiä.

Tyrnävän Ängesleväntien varressa pitää taukoa noin 30 kurkea. Temmesjoentien varressa Limingassa niitä on arviolta toistasataa.
Isot linnut kerääntyvät Oulun seudun peltoalueille odottelemaan parempaa muuttosäätä ja lumien sulamista pohjoisilta pesimäalueilta. Aikaisempina vuosina linnut ovat lähteneet jatkamaan matkaa reilusti ennen vappua.
Tänä vuonna muutto lähtee todennäköisesti liikkeelle vasta vapun jälkeen.
Peltojen laidoilla lentelee valtavasti töyhtöhyyppiä. Linnut tekevät taitavia kieppejä ja silmukoita. Kaksi töyhtöhyyppää intoutuu melkoiseen ilmatanssiin niin, että höyhenet pöllyävät.

Myös petolinnut ovat muuttopuuhissa. Katse tiukasti maassa saalista etsivä sinisuohaukka liitää nopeasti tien yli.
Ruskosuohaukka istahtaa hetkeksi pellon laidalla puuhun kunnes jatkaa saalistusta. Nuolihaukka viuhahtaa ohi kuin iso pääskynen.
Tuulihaukkoja näkee lakeuksilla tämän tästä. Lintu jaksaa lekuttaa paikallaan ilmassa useita minuutteja saalista kytäten.
Linturetkellä kertyy yleensä useita erittäin hienoja havaintoja, mutta yksi nousee aina elämykseksi yli muiden.
Tällä kertaa se on valtava, satojen tai yli tuhannen linnun pulmusparvi, joka hulmuaa ympäriinsä kuin jättimäinen pilvi.

Ilmoita asiavirheestä