Kevät hou­kut­ti jo väs­tä­rä­kit Oulun seu­dul­le

Lintujen kevätmuutto on edennyt viikossa huomattavasti. Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen havaintosivujen mukaan uusia saapujia maakuntaan on puolenkymmentä.

Västäräkkejä on jo nähty Oulun seudulla.
Västäräkkejä on jo nähty Oulun seudulla.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Lintujen kevätmuutto on edennyt viikossa huomattavasti. Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen havaintosivujen mukaan uusia saapujia maakuntaan on puolenkymmentä ja näille leveyksille jo aiemmin ehtineiden lajien pääluvut ovat kasvaneet roimasti.

Harmaalokkeja on Oulussa laskettu jo tuhansia lintuja ja laulujoutsenia on nähty enimmillään puolensataa yhdessä sulassa.

Muutto on selvästi alkanut muun muassa uuttu- ja sepelkyyhkyillä, merimetsolla ja isokoskelolla. Myös muutama naurulokki, västäräkki, kiuru ja töyhtöhyyppä on havaittu Oulun seudulla.

Lapissa muuttolinturyntäys on ollut toistaiseksi vaisumpaa. Laulujoutsenet ovat ehtineet pohjoisimpaan Lappiin, mutta muiden lajien määrät ovat pieniä.

Muuton eteneminen tuntuu pysähtyneen Kemin-Tornion seudulle, mistä on ilmoitettu havaintoja esimerkiksi kiuruista, pulmusista, telkistä ja harmaalokeista.

Etelä-Suomen muuttolintulajisto on jo hyvin runsas. Birdlife-Suomen Tiira-havaintopalveluun on kertynyt havaintoja muun muassa sinisuohaukoista, taivaanvuohista, metsähanhista ja lehtokurpista.

Luonto-Liiton kevätseurannan mukaan kevät on aikaisessa verrattuna muutamaan edelliseen vuoteen. Etelä-Suomesta oli seurantaviikonloppuna 17.–18.3. raportoitu esimerkiksi kurkia, peippoja, nokkosperhosia, kyykäärmeitä ja kukkivia leskenlehtiä. Kurkihavaintoja luonnehdittiin poikkeuksellisen aikaisiksi.

Ilmoita asiavirheestä