Sinä toukokuun päivänä 1986 Ukrainan pääkaupunki Kiova kylpi auringonpaisteessa. Kaupungin rehevyys, keväinen kukkaloisto, suorastaan häikäisi. Kaiken kauneuden keskellä olo oli kuitenkin levoton. Juuri ennen Kiovaan tuloa varmistui, että aivan tässä lähellä oli sattunut historian pahin ydinvoimalaonnettomuus. Katusululla Kiovan portilla lippalakkipäiset miehet tutkivat lentokentältä saapuvaa linja-autoa mittarillaan. Säiliöautot ajoivat edestakaisin ja syöksivät vettä kaduille. Miljoonakaupunki oli oudon hiljainen; naisia ja lapsia näkyi vain nimeksi.
Tiedotustilaisuudessa viranomaiset kertoivat Tshernobylin ydinvoimalassa pari kolme viikkoa aikaisemmin sattuneesta onnettomuudesta. Heidän mielestään se oli saanut maailmalla kohtuuttomat mittasuhteet; itse asiassa sitä käytettiin vain lännen lyömäaseena Neuvostoliittoa vastaan.
Joko viranomaiset eivät tienneet, mitä Tshernobylissä oli tapahtunut, tai he tiesivät ja juuri siksi valehtelivat. Ristiriita viranomaisten sanojen ja arkisten havaintojen välillä oli ilmeinen. Jokainen tajusi, että kaikki ei ollut kohdallaan. Ei äitejä ja pikkulapsia tavata lähettää lomalle Mustallemerelle siihen aikaan vuodesta eikä koululaisia pioneerileirille kesken kevätlukukautta. Vaikka katuja keväällä pestäänkin, se, että säilöautot pörräävät yötäpäivää, viesti jostain epätavallisesta.
Pyyntöön päästä Tshernobyliin vastattiin ei; edes lähimaille ei ollut menemistä. Vain muutama vierasmaalainen sai luvan lähteä miliisiautosaatossa käymään Maksim Gorkille nimetyllä osuustoimintatilalla Fasovajan kylässä Makarovin alueella, noin 30 kilometrin päässä onnettomuusvoimalasta, minne koottiin Tshernobylin alueelta evakuoituja.
Kylässä vieraille vakuuteltiin, kuinka järjestäytyneesti evakuointi eteni ja kuinka turvallista elämä on. Evakuoidut lehmätkin alkavat olla jo edellisvuotta suurempia ja lypsymäärät palautuneet ennalleen. Kylämeijerissä tarjottiin paikallisista lehmistä lypsettyä maitoa.
Matkan varrella näki ihmisten tekevän kevättöitä muutaman aarin kotiviljelmillään. Tieto oudosta laskeumasta oli kuitenkin löytänyt tänne; niinpä mummo oli levittänyt läpinäkyvän muovin lehmänsä ylle suojatakseen tätä ilmasta tulevaa ydinsaastetta vastaan.
Kiovan kaduilla säteilyarvot eivät poikenneet luonnon normaalista taustasäteilystä. Sen sijaan puistoissa puut ja nurmikot kylpivät säteilyssä. Ihmiset valtaisi outo tunne: mitä on tämä, joka ei näy, haise eikä maistu millekään ja silti se on vaarallista.