Tästä keväästä tulee Euroopalle ja Suomelle sekä suomalaiselle sosialidemokratialle ratkaisujen aika. On pantava peliin enemmän ja pärjättävä.
Vielä muutama kuukausi sitten julistettiin Euroopan unioni melkein kuolleeksi ja äärilaitojen populistit toukokuun Euroopan parlamentin vaalien voittajiksi. Tänään tunnelma on jo toinen sekä talouden että demarien eurooppalaisen menestyksen suhteen.
Talous on hienokseltaan elpymässä, mikä luo toivoa pitkään talouskriisistä kärsineelle mantereelle.
Myös Eurooppaa uudistavien ja rakentavien voimien kannatus on Euroopassa kasvussa kansalaisten keskuudessa. Viimeisimmän Euroopan laajuisen mielipidetiedustelun mukaan sosialidemokraateista ennustetaan jopa vaalivoittajaa ja tiukkaa kisaa nyt suurimman poliittisen ryhmän, Euroopan kansanpuolueen EPP:n, kanssa tulevan parlamentin suurimman ryhmän paikasta.
Ukrainakin opettaa Eurooppaa ulkopolitiikan ja diplomatian merkityksestä.
Järkyttävä määrä kuolonuhreja Euroopan unionin naapurissa todistaa, että EU:n ydinajatus – rauhan turvaaminen – on juuri nyt ajankohtainen. Kansainvälisen diplomatian tärkein tehtävä on estää sota ja rohkaista ukrainalaisia demokraattisiin uudistuksiin. Kestävän rauhan edellytyksillä, kuten demokratialla ja oikeusvaltion periaatteilla, on nyt kysyntää.
Kansalaisten voimannäyttö Ukrainan kaduilla todistaa ukrainalaisten halusta olla osa Eurooppaa, mutta ennen kaikkea se kuvaa kansalaisten raivoa Ukrainan valtaa pitäneitä superrikkaita oligarkkeja ja korruptoituneita poliitikkoja kohtaan.
EU:n ulkopolitiikan parhaimpia välineitä ovat olleet niin sanotut kumppanuudet.
Itäisellä kumppanuudella on haluttu tukea vaikeassa siirtymävaiheessa olevia entisiä Neuvostoliiton alueita, jotka ovat myös Euroopan unionin naapureita. Nyt EU on saanut vakavan varoituksen: Euroopan unionia ei sittenkään koeta ainoaksi vaihtoehdoksi. Vaikka Kiovan kaduilla liehuu enemmän EU:n lippuja kuin yhdessäkään Euroopan pääkaupungissa, Venäjä
ei luovuta, vaan vetää ja kiristää talouseduilla Ukrainaa puoleensa. Energia, sen hinta ja saatavuus, on kova ase.
Itäiseen kumppanuuteen pitää saada uutta puhtia ja näkemystä.
Tässä Suomi voi toimia mallina maasta, joka on määrätietoisesti tehnyt omat poliittiset valintansa, mutta on samalla halunnut säilyttää hyvät suhteet naapureihinsa. Suomen ja Ukrainan historia on erilainen: Suomi säilytti itsenäisyytensä – kiitos veteraanien, mutta ei Suomenkaan ”lännettyminen” mikään helppo askel ole ollut. ”Finlandisierung” oli pitkään haukkumasana, jota piti perustella ja selittää kansainvälisissä yhteyksissä vielä 90-luvulla. Kansainväliseen valuuttarahastoon IMF:aan liittyminen oli vaikeaa, mikä nyt tuntuu uskomattomalta samoin kuin liittyminen ihmisoikeuksia ajavaan Euroopan neuvostoon, johon Suomi liittyi viimeisenä Euroopan ”vanhana” maana.
Oikeastaan vasta EU:n jäsenyys oli sinetti Suomen asemasta maailmassa.
Myös SDP tarvitsee uutta puhtia ja näkemystä. Mainio Jari ( Kaleva 28.2.) kuvasi SDP:n hukkuvaksi laivaksi ja Ilkka Lappalainen samassa numerossa kirjoitti ties monennenko kerran sosialidemokratiasta tyyliin, että ”aatteesta viis. Siitä ei ole ollut vetovoimaksi enää vuosikymmeniin”.
Demarien kannatus ja vaikutusvalta niin täällä Suomessa kuin Euroopassa on kuitenkin jotain ihan muuta. Kannatusluvut ovat heikot, mutta politiikka on aaltoliikettä ja takaiskujakin on koettu, mutta kuten Bertoldt Brecht sanoo laulussaan: ”tämän päivän voittajat ovat huomispäivän voitetut ja ei koskaan on vielä tänään...”
Euroopassa tunnettu ja arvostettu SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on nyt haastettu. Se on hyvä asia. Olisi kummallista, jos puolueväki ei olisi huolestunut näin kehnoista kannatusluvuista.
Vielä on kuitenkin epäselvää, onko haasteessa ymmärretty, mikä ero on sanomisella ja tekemisellä. On helppo sanoa, että tarvitaan uusia työpaikkoja ja talouskasvua. On aivan eri asia, kun joutuu tekemään päätöksen siitä, millaisella talouspolitiikalla kasvua ja työllisyyttä edistetään.
Puheiden ja tekojen erottaminen toisistaan voi kantaa yksien vaalien yli, mutta kun niitä vaaleja tuppaa tulemaan seuraavien jälkeenkin vielä lisää.
Vilkaisu Eurooppaan on valaiseva: Ranskan sosialistit lupasivat parin vuoden takaisissa presidentin vaaleissa kaiken mahdollisen. Valitettavasti he olivat jo 30 vuodessa ehtineet unohtaa, miten François Mitterrand 30 vuotta sitten joutui syömään ohjelmansa ja ottamaan talouden tosiasiat huomioon. Toivottavasti käännös onnistuu tällä kertaa, eivätkä pettyneet äänestäjät seuraavissa vaaleissa kokeile äärioikeiston vaihtoehtoa.
Sosialidemokraattinen puolue Suomessa on aina ollut osa eurooppalaista ja kansainvälistä liikettä. Se on ollut myös oman inspiraationi ja energian lähde. Nyt on aika näyttää, että puolueen sisällä arvostetaan kansainvälistä ja eurooppalaista työtä sekä sen osaamista.
SDP:n puheenjohtajan tehtäviin kuuluu kansainvälinen osallistuminen. Puheenjohtaja valitaan vaikuttamaan. Valtiovarainministerinä puheenjohtaja Urpilaisella on olut keskeinen asema niin Suomessa kuin Euroopankin tasolla. Toivottavasti näin tulee jatkumaan.
Kirjoittaja on oululainen europarlamentaarikko ( sd.).
Kolumni