Kevään sii­te­pö­ly­ti­lan­net­ta hankala en­nus­taa – sään vaih­te­lu muuttaa sii­te­pö­lyn määrää no­peas­ti

Siitepölyn määrään vaikuttavat muun muassa ilman lämpötila, tuulten voimakkuus ja suunta. Sään vaihdellessa siitepölymäärä voi vaihdella nopeastikin.

Tuulten mukana esimerkiksi koivun siitepöly voi levitä ilmakehän yläkerroksissa jopa tuhansia kilometrejä. Arkistokuva.
Tuulten mukana esimerkiksi koivun siitepöly voi levitä ilmakehän yläkerroksissa jopa tuhansia kilometrejä. Arkistokuva.

Tulevan kevään siitepölytilannetta on yhtä hankala ennustaa varmasti kuin koko kesän säätä, kertoo Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutin tutkija Juha Jantunen. Paljon ei voi kertoa ja sekin mitä arvaa, voi mennä pieleen, hän sanoo. Joitain arvioita voi silti kertoa.

– Lepän ja koivun kukinta oli viime vuonna heikkoa, joten tänä keväänä siitepölymäärät voivat olla keskimääräistä suurempia. Koivun kukinnalla on ollut Etelä-Suomessa jo parikymmentä vuotta vuorovuotinen rytmi. Parillisina vuosina pölyä on ollut enemmän kuin parittomina, Jantunen sanoo.

Sää on siitepölyn määrän arvioinnissa tärkeä tekijä. Siitepölyn määrään vaikuttavat muun muassa ilman lämpötila, tuulten voimakkuus ja suunta. Sään vaihdellessa siitepölymäärä voi vaihdella nopeastikin.

Allergia-, iho- ja astmaliitto muistuttaa, että siitepölyn määrästä huolimatta allergisilla ei ole syytä huoleen. Siitepölykauteen kannattaa varautua hankkimalla tarvittavat lääkkeet hyvissä ajoin. Allergiaoireita voi lievittää antihistamiineillä tai paikallisesti silmätipoilla ja nenäsumutteilla.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä