Lapin ympäristökeskuksen rakennusmestari Rauno Alaluusua myhäilee maanantaina puolen päivän tienoilla keskellä Simojokea rautatiesillan ja nelostien sillan välissä. Valkoinen kansi joen päällä kylpee auringonpaisteessa ja hiihtäjä suihkii vauhdikkaasti vapaalla kantavalla hangella. Kävelijänkään kengät eivät uppoa läpi kovan lumipinnan.
"Jääsaha on kuin muuttolintu, kevään ensimmäinen merkki", Alaluusua heittää.
Ympäristökeskuksen jykevä saha rouhii paksua jäätä edestakaisin siltojen välissä. Kumiteloin varustettu vekotin siirtyy kohta alemmas Nikkilän suvantoon ja seuraavaksi jokisuulle. Simojoen patoherkimmille paikoille sahataan kymmensenttistä railoa noin kymmenen metrin välein joen pituussuunnassa.
Vuosia sahaa ohjastanut Timo Kovala on tyytyväinen: Homma rullaa ja 65 - 70 senttiä vahva jää antautuu helposti pyörivän terän edessä. Jää on enimmiltään puhdasta teräsjäätä.
"Kiinteä jää on helppo, mutta paha suppo kuormittaa terää ja kiilaa sen kiinni", Kovala selvittää.
Saha syö maksimissaan 120-senttistä jäätä. Raju terä ei pienistä hätkähdä; jos se sattuu puraisemaan pohjaa, teroituskin hoidetaan kulmahiomakoneella.
Ympäristöhallinnolla on kaksi sahauskonetta, toinen Lapissa ja toinen Pohjois-Pohjanmaalla. Sahaukset aloitettiin 1990-luvun alussa, ensiksi traktorivetoisilla versioilla. Runsaat kymmenen vuotta sitten kehitettiin nykyinen jääsaha, josta on vuosien varrella hiottu pois lastentaudit.
Jos ei kelluisi,
kuskit loppuisivat
Jääsaha on tehty kelluvaksi ja sen sivuilla olevat jalakset estävät sen kaatumasta. Kelluvuus onkin jään päällä toimiessa välttämätön ominaisuus. Kovala ei ole edes laskenut, kuinka monta kertaa kone on pulahtanut veden varaan, viime keväänäkin kahdesti.
"Onneksi kelluu, muuten eivät pian kuskit riittäisi.".
Rauno Alaluusuan mukaan patoherkimpiä paikkoja kannattaa ilman muuta sahata. "Täällä hyöty näkyy selvimmin", hän sanoo. Jäähän tehdyt pitkät viillot ovat tarpeen, kun lämpimien irrottamat jäämassat lähtevät liikkeelle.
"Nykyään ei muita ennaltaehkäiseviä keinoja olekaan käytössä. Aikaisemmin hiekoitettiin, joka on myös periaatteessa hyvä keino, mutta se vaatii aika paljon työtä ja työvoimaa", Lapin ympäristökeskuksen rakennuspäällikkö Kauko Haikola kertoo. Hiekoituksen pulmana ovat myöhemmin tulevat lumisateet, jotka peittävät jäätä sulattavan hiekan..
Rajusti lisääntynyt moottorikelkkailu ei ole suurilla joilla ongelma, vaikka kelkkaurilla jää onkin vahvempaa. Mutta pikkujoilla kelkkailusta sen sijaan on mieliharmia ympäristökeskuksen tulvavastaaville. Esimerkiksi kapealla Viantiejoella kelkat tamppaavat jääkannen koko leveydeltään ja joki jäätyy pohjia myöten.
"Viantiejoella on kieltomerkki, mutta niinpä siellä vaan ajetaan", Alaluusua harmittelee. Kymmenen kilometriä Simojokea pohjoisempana virtaavan Viantien joen suulle ajetaan keväisin asemiin pari kaivinkonetta jäätelejä nostelemaan.
Simojoelta
Tornionjoelle
Simojoelta jääsaha siirtyy ensi ja seuraavaksi viikoksi Tornionjoelle. Tornionjoen jälkeen on vuorossa Ounasjoki, sitten Kemijoen yläosa sekä Ivalojoki. Jäätä sahataan kahdessa vuorossa kilometrin tunnissa. Kaikkiaan railoa sahataan Lapin jokiin 130 kilometriä.
Tänä keväänä jää on ajankohtaan nähden hieman tavallista vahvempaa, luntakin on enemmän ja lumen vesiarvo on viidenneksen suurempi kuin normaalisti. Se ei kuitenkaan välttämättä ennusta pahoja tulvia. Jääpatoja aiheuttavat tulvat riippuvat muun muassa sulamisnopeudesta.