Keuh­ko­ah­tau­ma tappaa hi­taas­ti

Jos tupakoit ja kärsit hengenahdistuksesta, yskästä ja keuhkoputkentulehduksista, mars tutkimuksiin. Puuskutuksen ja muiden oireiden syy voi olla salakavalasti etenevä keuhkoahtaumatauti. Moni ajattelee vaivojen johtuvan huonosta kunnosta tai ikääntymisestä, ja siksi peräti kaksi kolmesta keuhkoahtaumapotilaasta on vailla asianmukaista diagnoosia ja hoitoa.

Jos tupakoit ja kärsit hengenahdistuksesta, yskästä ja keuhkoputkentulehduksista, mars tutkimuksiin. Puuskutuksen ja muiden oireiden syy voi olla salakavalasti etenevä keuhkoahtaumatauti. Moni ajattelee vaivojen johtuvan huonosta kunnosta tai ikääntymisestä, ja siksi peräti kaksi kolmesta keuhkoahtaumapotilaasta on vailla asianmukaista diagnoosia ja hoitoa.

"Sairautta ei voida parantaa, mutta oireita voidaan hoitaa lääkkeillä sekä lopettamalla tupakointi ja lisäämällä liikuntaa", keuhkosairauksien ylilääkäri Ralf Backman kertoi tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Keuhkoahtaumatauti lisääntyy räjähdysmäisesti. 90 prosenttia taudista johtuu tupakoinnista.

Tauti aiheuttaa Suomessa virallisesti noin tuhat kuolemaa vuosittain, mutta Backmanin mukaan todellinen luku on moninkertainen, sillä valtaosa keuhkoahtaumapotilaista kuolee sydän- ja verisuonitauteihin ja keuhkokuumeeseen.

Sairaus todetaan miehillä keskimäärin 50 ikävuoden paikkeilla, ja naisilla viisi vuotta myöhemmin. Koska taudin varhaiset oireet jäävät usein huomaamatta, potilaan hakeutuessa lääkäriin jo yli puolet keuhkojen kapasiteetista on voinut tuhoutua.

"Keuhkoahtauma on hitaasti tappava tauti. Vuonna 1990 se oli maailmanlaajuisesti kuudenneksi yleisin kuolinsyy. Jos tupakointi jatkuu nykyisellään, vuonna 2020 se on jo kolmannella sijalla", Ralf Backman sanoi.

"Jos ihminen aloittaa tupakoinnin nyt ja polttaa 20 vuotta, hänellä on jonkinlainen keuhkoahtaumatauti. Ilmansaasteet ja pölyinen työ pahentavat keuhkoahtaumaa. Pahassa taudissa kaikki tavalliset arkiaskareet, esimerkiksi suihkussa käynti ja pukeutuminen, tuottavat vaikeuksia."

Sairaus ei tuhoa vain keuhkoja, vaan aiheuttaa myös lihashäiriöitä, masennusta ja sydän- ja verisuonitauteja. Hoidossa käytetään keuhkoputkien laajentavia pitkävaikutteisia lääkkeitä sekä elimistön tulehdusreaktioita estäviä lääkkeitä ja niiden yhdistelmiä.

Tärkeintä on tupakoinnin lopettaminen. Hyvä fyysinen kunto on tärkeä, sillä säännöllinen liikunta vahvistaa hengityslihaksia ja tehostaa hengitystä. Esimerkiksi kuntosaliharjoittelusta on hyötyä potilaille.


Torstaina 14.11. vietetään maailman keuhkoataumataudin päivää, jolloin apteekeissa tehdään keuhkojen toiminnan mittauksia. Oulussa maksuttomia spirometritestejä tehdään Oulun III Hansa-apteekissa, Oulun Keskusapteekissa sekä Pateniemen apteekissa ja Toppilan sivuapteekissa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä