Eläminen voimalinjojen alla koetaan usein uhkaavana. Mielessä on pelko sähkö- ja magneettikenttien säteilystä ja maiseman esteettisyydenkin kanssa on niin ja näin.
Mutta kaikki eivät ylenkatso suurjännitelinjoja. Suomen ympäristökeskuksen vastavalmistunut julkaisu "Voimajohtoaukeiden merkitys niittyjen kasveille ja perhosille" osoittaa voimajohtoaukeiden olevan pelastus monille taantuneille niittyjen perhos- ja kasvilajeille.
Ja kun perinneniityt harvinaistuvat edelleen, voimalinjojen tapaisten korvaavien avointen ja puoliavointen elinympäristöjen merkitys niittylajeille kasvaa entisestään.
Korvaavaa ympäristöä riittää, sillä voimajohtoaukeita on Suomessa yli 50 000 hehtaaria. Arvokkaita perinnebiotooppeja arvioidaan olevan jäljellä enää noin 20 000 hehtaaria, ja tästä vain 3 000 hehtaaria on kuivia ja tuoreita niittyjä.
Taantuneita ja uhanalaisia
Fingrid Oyj teki vuonna 2000 aloitteen voimajohtoaukeiden lajiston tutkimisesta ja maastotyöt aloitettiin samana kesänä. Suomen ympäristökeskuksen tutkimukseen valittiin 77 voimajohtoaukeaa eri puolilta Uuttamaata, ja näiltä kartoitettiin kasvien ja perhosten esiintyminen. Vertailuaineisto kerättiin 24:ltä uusmaalaiselta perinneniityltä.
Tutkittavat alueet valittiin siten, että ne edustivat monipuolisesti erilaisia niittylajien esiintymiselle suotuisia tilanteita: kasvupaikaltaan kuiva- ja tuorepohjaisia, kapeita ja leveitä, pellon reunaan rajoittuvia ja metsän keskellä sijaitsevia sekä raivauksesta kuluneen ajan suhteen erilaisia johtoaukeita.
Tutkituilla aukeilla esiintyi kymmeniä tyypillisesti tuoreiden ja kuivien niittyjen kasvi- ja perhoslajeja. Joukossa oli taantuneita niittykasveja kuten purtojuuri, ketoneilikka, ketonoidanlukko ja kissankäpälä sekä perhoslajeja kuten ketokultasiipi, rinnehopeatäplä ja niittyvihersiipi.
Muutamalla kohteilla kasvoi myös valtakunnallisesti uhanalaisia niittykasveja, muun muassa hirvenkello ja horkkakatkero.
Johtoaukeiden kasvi- ja perhoslajiston koostumus erosi kuitenkin selvästi arvokkaiden perinneniittyjen lajistosta, koska johtoaukeilla on runsaasti niityiltä tavallisesti puuttuvia metsälajeja. Niittylajien määrä oli johtoaukeilla alhaisempi kuin niityillä.
Niittyjen perhoslajeja havaittiin tutkimusalueilla niin runsaasti, että johtoaukeilla arvioidaan olevan suuri merkitys perinneniittyjen vähenemisestä kärsineille perhosille. Niittykasvien määrä sen sijaan oli huomattavan suuri vain niissä harvoissa tapauksissa, joissa voimalinjan alustan raivaus oli tehty normaalia useammin ja raivausjäte oli kerätty pois.
Raivausväliä tihennettävä
Johtoaukeiden hoitoa varten tehdyt raivausohjeet on laadittu ensisijaisesti sähköntuotannon turvallisuutta silmällä pitäen. Pienillä muutoksilla työ hyödyttäisi enemmän myös elinympäristöjen uhanalaisia lajeja.
Tutkijoiden mukaan johtoaukeiden merkitystä niittyjen lajistolle voidaan lisätä etenkin nopeuttamalla raivauskiertoa ja korjaamalla raivausjäte pois. Tehostettu hoito kannattaa myös kohdentaa niittylajien kannalta potentiaalisesti parhaimmille - kuiville ja tuoreille, etelään suuntautuville voimajohtoaukeille.
Hoitotapana säännöllinen raivaus muistuttaa jossain määrin niittyjen perinteistä hoitoa, niittoa ja laidunnusta.
Perhoset voivat asuttaa uudet avoimet lyhytaikaisetkin elinympäristöt nopeasti, mutta vaateliaan niittykasvillisuuden kehittyminen edellyttää pitkäaikaista ja nykyistä useammin tapahtuvaa raivausta ja niittoa. Laidunnustakin voisi voimalinjojen alla kokeilla.
Johtoaukeiden merkitys saattaa olla suurin kuivien niittyjen lajistolle, sillä kuivapohjaisilla ja kalliopaljastumia sisältävillä aukeilla avointa, niittylajistolle sopivaa elinympäristöä on pysyvämmin tarjolla.
Tuorepohjaiset aukeat tarjoavat niittyjen lajeille vain melko lyhytaikaisen elintilan, sillä pensaat ja lehtipuusto peittävät tuorepohjaiset alueet jo 2-4 vuodessa.
Voimalinjojen alaisten ympäristöjen merkitys on suuri. Tutkijat arvioivat, että johtoaukeiden tehostetulla hoidolla voitaisiin kunnostaa niittyjä vähintäänkin saman verran kuin tuoreita ja kuivia niittyjä löydettiin 1990-luvulla tehdyssä valtakunnallisessa perinnebiotooppien inventoinnissa - siis 3 000 hehtaaria.
Tutkimus oli osa Suomen Akatemian koordinoimaa Biodiversiteetin tutkimusohjelmaan (FIBRE) sisältynyttä perinnebiotooppitutkimushanketta "Perinnebiotooppien lajiston säilyttäminen".