Elävää färsaarelaista kansantanssia on tarjolla aivan suurimman kaupungin keskustassa sijaitsevassa tanssitalossa kesäillan hämärissä. Tanssi-ilta on paikallinen seurustelumuoto eikä mikään turistirysä.
Kadulle kantava ketjutanssin jytinä muistuttaa polkan jyskettä, mutta kvædi (kvaadi) on hartaampaa ja hypnoottisempaa.
Punamullanpunaiseksi maalatun iltamatalon ovi on kutsuvasti auki. Sisällä on täyttä ja hikistä. Ikkunat on peitetty eikä kostea ilma liiku.
Skipari kuljettaa juonta
Färinkien kansantanssi on siitä erikoinen ilmiö, että sitä tanssitaan kuin meillä seuratansseja. Valtaosa väestä on keski-iän ylittäneitä, mutta nuorisoakin heiluu joukossa. Nuori väki tanssii ensin tanssituvalla ja siirtyy sieltä luontevasti jatkamaan iltaa discoon tai jazzklubille.
Färiläistä kansantanssia ei säestetä soittimilla. Tanssin rytmi poljetaan astumalla tasatahtia. Poljennon päälle kutoutuvat laulut.
Käsikkäin peukalo-otteessa olevien tanssijoiden kohotetut kyynärvarret kiertyvät yhteen ja astunta aaltoilee. Ketju vie aivan konkreettisesti mukanaan ja naapuri puristaa kädestä tanakasti.
Askeleet ovat yksinkertaiset: yksi oikealle ja kaksi vasemmalle. Ihmisjoukko etenee suljettuna ketjuna ympäri salia. Laulun johtaja on skipari, muut yhtyvät lauluun kertosäkeissä, jotka toistavat skiparin viimeisiä säkeitä tai samaa lauseketta kymmeniä kertoja juonen edetessä. Viisussa on vientiä, vaikkei siitä mitään ymmärräkään ruotsin kielen pohjalta.
Parhaat skiparit muistavat jopa 400-670 säkeistöä pitkiä lauluja eikä samaa kvædia lauleta kahdesti illan aikana.
Färsaarelainen ketjutanssi ei ole esitys. Siihen pääsee sisään vain tanssimalla mukana. Ketju aukeaa aina, jos joku uusi ihminen pyrkii mukaan. Sitten se sulkeutuu ja vieraskin kaapataan ihmeelliseen imuun.
Kiihkeää ja läheistä
Kuvataiteilijat ja kirjailijat ovat yrittäneet tavoittaa färiläisen tanssin tunnelmaa. Färsaarelaisen kuvataiteen peruskallio Sámal Joensen-Mikines (1906-1979) maalasi useita tanssiaiheisia teoksia, joissa hän impressionistien tavoin haki tanssitupien hetkellisen riehakasta ja syvän traagista ilmapiiriä.
"Vaikka Mikines yritti tanssiaiheen kanssa useita kertoja, siitä ei koskaan kehittynyt merkittävää teemaa hänen taiteessaan", arvioi Mikines-kuvateoksen koonnut Bárdur Jákupsson.
1900-luvun alkupuolella elänyt ja tuberkuloosiin jo nuorena kuollut färiläinen kirjailija Jørgen-Frantz Jacobsen kuvaili kansansa tanssia: "Se on samalla kiihkeää ja kummallisen henkilökohtaista. Se on vahvaa kerrontaa ja lempeää runoutta. Tämä on Färsaaret - pimeys, tyrskyt, myrsky."
Kvædit itseasiassa säilyttivät fäärin kielen. Tanskan vallan alla fäärin kieli kelpuutettiin vain keittiömurteeksi. Färsaarilla opiskellaan "pakkotanskaa" ihan niin kuin Suomessa "pakkoruotsia". Vuosisadan puolivälissä ainoa opetuskieli oli tanska eikä fäärin kieltä saanut käyttää koulussa ollenkaan.
Hovista savutupiin
Kvædit ovat keskiaikaisia balladeja, Eddasta opittuja islantilaisten sankarirunoja tai Kaarle Suuren aikaisia sankaritarinoita. Lauluja on tehty myös Raamatusta ja yhteisön arkipäivän tapahtumista - siis juoruista.
Ketjutanssi kulkeutui Färsaarille Ranskan hovista. Todennäköisesti se levisi toisiin hoveihin Pietariin, Kööpenhaminaan ja Englantiin vastaavasti kuin nykyisin klassisena balettina tunnettu tanssimuoto.
Tutkijat eivät ole aivan yksimielisiä, mitä kautta ketjutanssi tuli Färsaarille. Ilmeisesti se levisi koko pohjolaan, mutta vaipui muualla unholaan. Se on selvää, että syke tuli Euroopasta.
Tórshavin yliopiston folkloristiikan professori Eudyn Andreassen on kallistumassa sille kannalle, että tanssimuoto tuli Färsaarille suoraan eikä muiden Pohjoismaiden kautta.
Professori Lars Huldén arvelee, että laulu on saattanut alunperin olla vastaavaa improvisaatioleikkiä kuin kalevalainen runonlaulanta. Se selittäisi myös, kuinka kvædi omittiin paikallisiksi häväistys- ja haastelauluiksi, joihin pilkatun piti vastata laululla.
Kvædeissa on vastaavia toistoja kuin Kalevalan runoissa: sama asia sanotaan kahteen kertaan, mutta eri sanoilla.
Färsaarelaiset laulavat kyvykkäistä sankareista, suurista voitoista ja rakkaudesta. Färsaarelaisten vapaista kauppaoikeuksista taistellut laivanomistaja Nólsoyar Páll (1766-1809) käytti satiirista balladia jopa politiikan välineenä.