Yrityksen ja ympäristön vuorovaikutusta mittaava raportointi lisääntyy jatkuvasti. "Tästä pyritään rakentamaan kilpailuetua", toteaa johtaja Mikael Niskala Proventia Oy:stä. Suurena tavoitteena on, että yhteiskuntavastuuraportti nivoutuu yhdeksi kokonaisuudeksi yrityksen tilinpäätöksen kanssa.
Suunta on jo yhteinen, mutta käytäntö vielä kirjavaa. Esimerkiksi Kesko julkaisee maailmallakin palkittua yhteiskuntavastuuraporttia, Metso kestävän kehityksen raporttia ja UPM-Kymmene yritysvastuuraporttia. Stora Enso puolestaan on liittänyt vuosikertomuksensa osaksi sosiaalisen vastuun sekä erikseen ympäristö ja resurssit -osion.
Julkisen hallinnon alalta ensimmäisenä on kirinyt mukaan Metsähallitus omalla yhteiskuntavastuuraportillaan.
Silti on Suomessa vasta parikymmentä yritystä tunnustanut vapaaehtoisesti vastuullisuutensa raportin nimissä. Ruotsissa näitä yrityksiä on sentään joitakin satoja ja Tanskassa 3 000, Niskala muistuttaa. Myös Hollanti kuuluu EU:ssa aktiivisiin.
"Suomi on profiloitunut jälkijoukkoon julkisen säätelyn osalta", Niskala toteaa. Jatkossa edetään nopeasti. "On selkeitä paineita raportoinnin laajenemiseen."
"Tämä menee markkinavetoisesti", hän huomauttaa. Kansalaisjärjestöt ja sidosryhmät painostavat yrityksiä, yritykset alihankkijoitaan ja niin edelleen. Näin yhä useampi suuri yritys liittyy raportoijiin.
Mutta kumpi tie kansainvälisellä tasolla lopulta valitaan, on vielä auki: "Kansalaisjärjestöt ajavat voimakasta säätelyä, yritykset haluavat jatkaa vapaaehtoista reittiä."
Suomessa ovat ainakin energia- ja rakennusala jo miettineet toimialakohtaisia ohjeita. Esimerkiksi rakennusyritystä tuskin enää hyväksytään tarjouskilpaan mukaan ilman ympäristötuoteselostetta.
Mitä pitemmälle prosessi viedään, sitä enemmän raportointi vaikuttaa esimerkiksi materiaalivalintoihin. Asbesti ja kloorivalkaisu ovat jo pannassa. "Tämä johtaa toimintaympäristön muutokseen", Niskala uskoo.
Riskien ristipaineet
"Kiirettä ei vielä ole", Niskala arvioi silti yritysten tilannetta. Kuitenkin ne, jotka nyt lähtevät mukaan, pyrkivät täyttämään enemmän kuin minimivaatimukset.
Yhteiskuntavastuu liittyy suoraan yrityksen riskien hallintaan. "Hyvin hoidettu riski on mahdollisuus", Niskala luottaa.
Tutkimus esimerkiksi pankkien yhteiskuntavastuusta Keski-Euroopassa osoittaa riskien ristipaineet: pankkien osakkeiden ennakoidaan romahtavan jopa kolmanneksella, jos se on jättänyt huomioimatta yrityslainoissaan päästökaupan. Kasvihuonepäästöjen kauppa alkanee EU:ssa vuonna 2005. Sähköelektroniikkateollisuuttakin ajaa jo selvä pakote kehittää tuotteen elinkaaren seurantaa. Alan tuotteista on vuodesta 2005 lähtien kierrätettävä 75 prosenttia.
Tärkeintä on määrittää laskentaraja, Niskala hoputtaa. Kokonaiskuva pitää ymmärtää. Lisäksi on tehtävä tiedonkeruuketjusta aukoton.
Rajanveto vaikeaa
Epäselvää on vielä se, miten kauas tiedonkeruu pitää ulottaa. Riittääkö laskentaan, kuten Niskala esittää, tuotanto yrityksen seinien sisällä materiaalien, päästöjen, veden ja energian käytön kanssa vai pitääkö mukaan ottaa myös kaikkien mahdollisten alihankkijoiden globaalit vaikutukset.
Kyseenalaista on sekin, missä määrin yritys on vastuussa myös asiakkaansa toiminnasta. Vastaavatko Ghanaan kaivostekniikkaa vieneet ruotsalaiset siitä, että käyttäjät saastuttivat syanidilla joen ja ihmiset?
Auki on sekin, miten raporttien tiedot varmennetaan. Kuka valvoo yrityksen kokonaiskuvaa? Etenkin suuret tilintarkastusketjut tarjoavat myös ympäristöä koskevia laskentapalveluja. Mutta jatkossa he tuskin voivat riippumattomuuden nimissä enää yhdistää varmentamista ja ympäristökonsultointia, Niskala epäilee.