Kestävyysvaje on Suomen talouden taikasana, jonka avulla tai varjolla voidaan vaatia ikäviä asioita kuten veronkorotuksia, säästöjä, leikkauksia ja palveluverkostojen kriittistä tarkastelua.
Taustalla on polttava kysymys siitä, miten Suomi selviää ikääntyvän väestön ja pienentyvien ikäluokkien kanssa tulevista vuosista ilman, että Suomi alkaa taantua.
Kestävyysvajeella tarkoitetaan yksinkertaisuudessaan sitä, miten paljon veroastetta pitää nostaa tai menoja vähentää, jotta julkinen talous on kestävällä pohjalla. On siis valittava kahdesta vähemmän kirpaisevasta, vaikka kummassakin tapauksessa siis maksat enemmän.
Valtiovarainministeriön virkamiesten viesti on yksiselitteinen: julkinen talous on pidettävä kunnossa, työuria pitää pidentää alusta ja lopusta ja palvelut pitää tuottaa nykyistä pienemmin kustannuksin. Seuraukset koskettavat kaikkia.
Tilanne on kuitenkin sumea. Ovatko laskelmat oikeita ja millaiseen lähtöoletukseen ne perustuvat? Harva kyseenalaistaa virkamiesten ajattelun. Viimeksi Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattori Jukka Pirttilä viittasi blogissaan EU-komission laskemiin julkisen talouden kestävyydestä.
Sen mukaan Suomi kuuluisikin niiden maiden joukkoon, joiden pitkän aikavälin riskit ovat vähäiset, kun puhutaan kansakunnan ikääntymisestä tulevasta uhasta. Näin kestävyysvaje ei olisikaan kestämätön! Väestö ikääntyy nopeaa vauhtia, mutta ikääntymiseen on varauduttu rahastoivan eläkejärjestelmän avulla.
Suomi on selviämässä talouden taantumasta yllättävän vähin vaurioin, mutta samalla julkinen talous on painuu miinukselle. Valtio ottaa lähivuosina rutkasti velkaa, enemmän kuin koskaan aiemmin.
Valtionvelka puolestaan pitää suhteuttaa bruttokansantuotteeseen. Nykyinen velka-aste bruttokansantuotteeseen nähden ei ole hälyttävä, mutta kuitenkin koko ajan nouseva. Vaikka suurenkin valtionvelan kanssa pärjää, rajoittaa se finanssipolitiikan liikkumatilaa, jos jotain yllättävää sattuu.
Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan talouden tasapainotus alkaa seuraavilla vaalikausilla. Juhlat ovat ohi.
Tavalliselle kansalaiselle tiedoksi, että ansioverotulojen kevennyksiin ei ole paluuta. Veroja ruvetaan vähitellen kiristämään. Myös kunnallisverotus kiristyy ja sosiaalivakuutusmaksut nousevat. Samoin välillinen verotus kiristyy, kun arvonlisävero ja energiaverot nousevat.
Tuotanto kasvaa, mutta silti tuottavuus ei nouse samassa tahdissa, sillä taantuman aikana vähentyneet työtuntimäärät kasvavat.
Nykyisestä lamasta on irrottauduttu toisin keinoin kuin 1990-luvun alussa, jolloin menoja karsittiin ja verotusta korotettiin ronskilla kädellä. Voimakas talouskasvu veti Suomen suosta, vaikka rakenteet rytisivät. Jäljelle jäi sitkeä työttömyys ja syrjäytyneiden joukko, mitä mikään nousukausi ei ole pystynyt hoitamaan.
Myös tällä kertaa toivo pannaan talouden kasvuun, mutta ongelmana on se, että kasvusta huolimatta talouden kasvuvauhti ei enää ole niin nopeaa kuin aikaisemmin. Työssäkäyviä on aivan liian vähän menoihin nähden.
Väestön ikärakenne on asia, joka asettaa yhteiskunnan tulevaisuudelle ankarat reunaehdot. Väestön ikääntymisen odotetaan kasvattavan tulevina vuosikymmeninä tuntuvasti eläke-, hoito- ja hoivamenoja, vaikka työttömyyden alentuessa työttömyysmenot pienenevät ja ikäluokkien pienentyessä koulutusmenot laskevat.
Siinä onkin vaaleihin kirmaavilla poliitikoilla miettimistä, miten ongelmat ratkaistaan, kun on ensin selviydytty eduskuntaan. Suoran tai välillisen verotuksen nostojen ohella on myös säästettävä ja leikattava tulonsiirroista.
Tulonsiirrot eivät ole pelkästään lapsiperheille maksettavia lapsilisiä tai vähävaraisten toimeentulotukea. Kyseessä ovat myös erilaiset miljardiluokan yritys-, energia- ja aluetuet, elinkeinoelämän verohelpotukset, avustukset ja korkotuet.